Vaatekauppojen vaikutus nuorten miesten ihmissuhteisiin.

Sitä ei äkkiseltään uskoisi, kuinka paljon jäätä mahtuu yhteen jääkaappi-pakastinyhdistelmään. Sen irti hakkaaminen käy työstä, varsinkin, jos sen yhdistää koko keittiön kuuraamiseen. Erityisesti silloin, jos lian irrotus muistuttaa enemmän hiomista, kuin pyyhkimistä.

Keittiön siivouksen jälkeen vuorossa oli kaupunki Elinan seurassa. Malesialainen ruoka oli hyvää ja ravintolan pitäjä oli todella kohtelias, enpä muista milloin viimeksi olisi kohteliaisuus tehnyt minuun vaikutuksen. Siitä jatkettiin kauppoihin. Sateessa. Sateenvarjo on hieno keksintö (varsinkin sellainen, joka avautuu nappia painamalla, hihi), mutta tarvitsen kengät. En hirveästi nauttinut sandaaleistä, ne kun tarkoittivat sitä, että jalat olivat läpimärät koko reissun.

Missään en tunne oloani niin ulkopuoliseksi, kuin siellä, mistä pikkutytöt ostavat tissinsä, eli H&M:n naisten alusvaateosastolla. Muiden miesten ilmeiden perusteella en ole ainut. Raavaat miehet liimautuvat pelokkaan oloisina tyttöystäväänsä ja luovat pikaisia katseita ympärilleen, vältellen katsekontaktia.

Lihavien naisten ahdingosta puhutaan paljon, mutta menipä melkein mihin tahansa kauppaan, löytyy sieltä jokin positiivisia mielikuvia hakien nimetty isojen tyttöjen osasto. Mutta yritäppä löytää isojen poikein osastoa, sellainen on korkeintaan lehtihyllyn yläosassa. Onko läskin sijoittunut todellakin niin epätasa-arvoisesti, ettei meille isoille miehille kannata myydä mitään? Vai johtuuko tämä siitä, että lähes kaikki nuorten vaatekaupat on suunnattu ensisijaisesti naisille, joko heille jotka shoppailevat itselleen, tai heille, jotka shoppailevat poikaystävilleen? Isoilla nuorilla miehillä harvemmin on naista, joka heitä rahaaisi vaateostoksille, joten ehkäpä tosiaankaan isojen miesten osastoille ei ole mitään kysyntää. Koko reissullani huomasin yhden selkeästi normaalikoosta poikkeavan miehen kaupassa ja sekin parka yritti kadota maanrakoon naisen tutkiessa alusvaatevalikoimia. Tietysti joku minua optimistisempi voisi väittää, että isoilta miehiltä puuttuvat vaatteita ostavat tyttöystävät siksi, etteivät he löydä mistään mitään järkevää päälle pantavaa, joilla tyttö suhteeseen houkuteltaisiin...

Kunpääset sinne, ymmärrät

Maiju ja Kati poikkesivat arvostelemassa sisustustani. Mutta eipä heiltä mitään kovinkaan äärimmäistä irronnut. Kati kuitenkin huomasi välittömästi tv-tason olevan Ikeasta, se alkaa osoittautua hyväksi ostokseksi, sillä saanhan toki sivistyneen ihmisen mainetta, omistaessani Ikea-kalusteita.
Jatkoimme matkaa Elokuva-aittaan, missä mukaan tarttui tarjouksesta julisteen Abyssistä ja Futuramasta.
Itse jatkoin matkaa keskustan toisella laidalle ID:n, joka kuuluu kalliiden designsisustuskauppojen kauniiseen joukkoon. En ollut kovinkaan yllättynyt löytäessäni sieltä huomattavan paljon haluttavia huonekaluja ja tavaroita, enkä siitäkään, että noista tavaroista minulla olisi varaa ainoastaan varsin tyylikkääseen kirjeveitseen. Tuo reissu sai minut hämmentymään sohvani identiteetistä. Kun sen tänne raahasin, porukat valittivat sen olevan halpa Muurame-kaluste, mitä lie sitten tarkoittaneet, Muurame-kalusteet kun eivät ID-vierailun perusteella ole ainakaan halpoja. Harmi, ettei sohvasta löydy minkäänlaisia tietoja valmistajasta, sisäinen snobini janoaa statusta.

Matkalla kotiin sorruin ostamaan pizzan ja kaiken lisäksi sorruin ostamaan sen Jalla Jallasta, joka siis on egyptiläinen ravintola ja tarjoilee huomattavasti parempaakin ruokaa, kuin pizzoja. Liekkö ravintolan pitäjätkin halveksivat pizzauuniaan, päätellen laatikon kannesta. Siinä hyvin tuiman näköinen, laiha (joka on erittäin tärkeää, minä en luota laihoihin kokkeihin) pizzakokki raahaa kädestä itkevää, lapsenkasvoista pizzaa ja komentaa tätä hyppäämään uunin liekkeihin. Alla toivotetaan hyvää ruokahalua.

Maailman ympäri 80 päivässä.

Nyt on katsottuna Maailman ympäri 80 päivässä Jackie Chanin tähdittämänä versiona. Hyvä lastenelokuva, kolme tähteä. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka puhtoiseksi nykyään osataankaan tehdä elokuva, jonka ehdottomasti vahvin puoli on se, kuinka ihmisiä potkitaan, lyödään, tai muuten pahoinpidellään päähän. Alku oli hieman turhankin hölmöä sähellystä, mutta loppua kohti meno parani, päähän potkiminen lisääntyi ja lopputuloksena oli hyvinkin viihdyttävä elokuva, jonka uskaltaa näyttää lapsillekin (paitsi jos pelkää sitä, että pikku piltit siirtyvät leffan jälkeen pihalle matkimaan temppuja. Mutta kyllä ne siitä oppivat, minäkin opin niin hyvin Karate Kidin matkimisen tyhmyyden, että muistan sen vieläkin).

Like everyone else, I had become a slave to the IKEA nesting instinct

Päivän tehtävä: kiertää Tampereen kirpputorit, kierrätyskeskukset ja halpahallit etsien tv-tasoa.

Linjurikirppiksellä löysin tason, joka oli lähestulkoon samaa sarjaa pahamaineisen kirjahyllyni kanssa. Samassa minut yllätti myyjä, joka oli paennut kasvavia tulosvaatimuksia jostain tasokkuutta tavoittelevasta huonekaluliikkeestä. Sorruin jo harkitsemaan vakavasti tuon tason ostoa, pääni sisällä hyvä maku huuteli painokelvottomia loukkauksia järjelleni. En minä kuitenkaan oikeasti halunnut uhrata pyydettyä rahasummaa lisätäkseni juppi-estetiikan määrää asunnossani, vaikka se kuinka sopisi kirjahyllyyn. Koskikeskuksen vieressä sijaitseva kierrätyskeskus näytti joutuneen itsemurhapommittajan uhriksi, silti seinällä luki "noudata siisteyttä ja järjestystä".

Nekalan Löytöliiteri osoittautui oikeasti varsin halvaksi paikaksi, varsinkin, kun alessa melkein kaiken saa puoleen hintaan. Pisteet liiterille rehellisestä alesta, hinnat tosiaan olivat puolet siitä, mitä hintalapuissa luki, sen sijaan esimerkiksi Kodin Ykkösissä maksoi tänään eräs tv 269 euroa ja tarjoushinta oli 169, vielä viime viikolla 169 oli kyseisen television normaalihinta. En tiedä kumpi Liiterissä oli pelottavampi näky, iso, mustiin pukeutunut, lävistetty pitkätukka, joka kanniskeli isoa iloisen väristä kasvia, vaiko bluesia soittava puutarhatontturobottibändi. Alueen kirpputori sen sijaan osoittautui olevan juhannuslomalla.

Hervannassa etsin hyvän aikaa paikallista kierrätyskeskusta, sekin oli suljettu juhannuksen ajaksi. Seutu missä keskus sijaitsi oli ehdottomasti masentavinta, mitä olen Tampereelta löytänyt. Oikea elämässään epäonnistuneiden ihmisten loppusijoituspaikka. Optimistisesti pihassa oli kuitenkin hyvin varusteltu leikkikenttä. Ahdistuin.

Kalevan seudulta löytyi vielä yksi kirpputori. Siellä se iski minuun IKEA-pesimisvaisto. Ostin harmaan uudehkon ikean tv-tason ja Maailman satuaarteet -kirjan. Hetken harkitsin samuraimiekan ostoa 12 eurolla ja 50 sentillä, mutta taas kerran järki voitti.

Pari muutakin ostoshelvettiä tuli kierreltyä, mutta ne eivät onnistuneet tartuttamaan minua millään - eivät ainakaan vielä. Lopputuloksena nestehukka särkee päätäni ja selkäni on sitä mieltä, että se ei halua kanniskella kalusteita yksinään, ei edes ikean tuotteita. Muuton jälkeen rahan tuhlaaminen käy työstä ja vielä kovemmasta, jos tuhlattavaa ei ole paljoa.

Elokuvia ja kapitalistiporsaita

Juhannus kului onneksi varsin epäperinteisesti, kahden päivän leffamaratonin merkeissä. Seura oli hyvää ja leffatkin suurimmaksi osaksi.

Aliens on ehkäpä kaikkien aikojen paras toimintaelokuva. Katsottavana oli special edition, johon lisätty muutamia teatteriversiosta poistettuja kohtauksia - suurimmaksi osaksi täysin turhaan. Aliensin kauneus on juuri siinä, ettei leffassa ole mitään turhaa. Se on tislattu täydellisen tiiviiksi viihteeksi. Nykyajan toimintaohjaajat (mukaanlukien herra Cameron itse) voisivat ottaa siitä oppia monellakin tapaa. Esimerkiksi siitä, kuinka yleisön kiinostus pidetään ylhäällä ilman, että aloitetaan silmitön räiskiminen jo alusta.

Ginger Snaps 1 ja 2 osoittautuivat yllättävän hyviksi ja menivätkin minun ihmissusielokuvien ranking-listan kärkeen... Mikä on kyllä jopa vähemmän kehu, mitä nuo ansaitsisivat. Ensimmäinen elokuva kärsi jonkin verran kaksijakoisuudesta, ollako perinteinen hirviökauhu, vaiko metafora naiseksi tulemisesta. Lopuksi jäi suuhun maku, että "syvällisempää" sisältöä olisi leikkailtu hieman turhan paljon perinteisemmän kauhun tieltä. Jatko-osa yllätti vielä enemmän, olemalla modernin kauhuelokuvan jatko-osa ja silti aivan kelvollinen. Tällä kertaa metaforat naiseudesta siirtyivät syrjemmälle ja ne korvattiin perinteisellä "myyttinen hirviö huumeriippuvuutena"-leikittelyllä. Rakennellisesti kakkososa oli kuitenkin ehjempi ja siloitellumpi. Loppu oli hienoinen pettymys, kahden elokuvan punainen lanka uhrattiin yllätyksellisyyden alttarille.

Batman Returns oli balsamia Apinoiden Planeetan haavoittamalle mielelle ja muistutti Burtonin pystyvän pelastamaan heikommankin juonen hyväksi, ellei jopa erittäin hyväksi, elokuvaksi. Siitä on aikaa kun Returns on viimeksi tullut katsottua, enkä muistanut ollenkaan kuinka irrallisista paloista juoni koostuu. Silti, se puhdas tyyli ja henkilöhahmojen ja miljöön kieroutuneisuus paikkasivat sen. Huomasin, että Gotham Cityn puistosta tulee väkisinkin mieleen entisen asuinpaikkani läheisyydessä sijainnut puistikko, ne eivät loppujen lopuksi muistuta toisiaan kovinkaan paljon, mutta jakavat jonkin hengen yhteyden.

Spider-Man taas näytti, kuinka kauas supersankarielokuvat ovat huippuajoistaan päätyneet. Onhan se Kelvollinen, mutta ei oikeastaan muuta. On surullista, että joutuu haukkumaan Sam Raimin elokuvaa ja sanomaan, että edes Bruce "The King" Campbell ei pienessä sivuroolissaan onnistunut loistamaan. Hämiksen loppuun Syyskuun 11. jälkeen ahdetut "isänmaallisuuden" osoitukset näyttivät nyt äärettömän korneilta, vaikkeivat ne ole kuin kolmivuotiaita. Maailma muuttuu, Eskoseni. Loput elokuvat eivät sitten olleetkaan suurempien mainintojen arvoisia.

Kotiin päästyäni jatkoin vielä katsomalla kämppiksen kanssa Donnie Darkon. Darko on selkeällä marginaalilla tämän vuosituhannen paras elokuva. Tämä katsomiskerta oli noin kymmenes ja silti siitä pystyi löytämään vielä jotain uutta (elokuvan tunteville: Evil Dead/Last Temptation of the Christ -tuplanäytös. Sehän oli melkein yhtä selkeää viitoitusta kuin Matrixissa). Tulossa on tuosta myöskin uusintajulkaisu, joka tulee olemaan Director's Cut -versio. Vaikka ohjaajaan pitäisi kai luottaakin, niin leffan kimppuun käyminen näin lyhyen ajan jälkeen hieman huolestuttaa. (britti)DVD:ltä löytyvistä leikatuista kohtauksista varsin monet ovat ihan oikeutetusti leikattuja ja monet niistä, jotka eivät ole, muuttaisivat elokuvaa huomattavasti. Myöskään julistus siitä, että muutosten jälkeen Darko olisi "eeppinen tieteiselokuva" ei kuulosta hyvältä. Donnie Darkon hienous on juuri sen vähäeleisyydessä ja tulkinnanvaraisuudessa. Toiselle se on tieteiselokuva, jollekulle kauhua ja jonkun mielestä se on todella kaunis rakkauselokuva. Minä itse olen alkanut kallistua näkemään sen teologisena pohdiskeluna. Hienoa kuitenkin, että Donnie saa uuden kierroksen teattereissa, jos jokin elokuva sen ansaitsee, niin tämä. Uusi traileri ei ole ainakaan turhan vaatimaton "cult phenomenon, so ahead of it's time you'll have to go back to believe your eyes".

Noiden lisäksi tuli harrastettua juorujulkkisten talojen bongaamista. Millainen ego on miehellä, joka haluaa katumaasturinsa rekkariksi GOD-I, kysynpä vaan? Matin ja Mervin talokin näytti varsin porvarilliselta, luulisi, että se elämä olisi jo jättänyt jälkensä pihapiiriinkin, mutta kaippa moiset ongelmat hoituvat rahalla.

Blogi ja kuinka se luetaan

Blogistania tarjoaa säännöllisesti tukiopetusta siitä, kuinka omien mielipiteiden voimalla asiat pystytään tulkitsemaan täysin eri tavalla. Tällä kertaa erityisopettajina toimivat Birdy ja Ilkka Kokkarinen.
Kokkarinen kirjoittaa nuorille luonnontieteellisesti suuntautuneille pojille:

"Olet ilmaa kaikille naisille, jotka haluaisit saada. Edellisestä seuraa, että erityisesti ikäisillesi naisille et ole mitään. Tämä ei johdu siitä, että naiset olisivat jotenkin pahoja tai ilkeitä tai luonnevikaisia: he eivät ole sen enempää "pahoja" tai "ilkeitä" kuin sellainen ihminen, joka ruokakaupan hedelmäosastolla ottaa tuoreen ja maukkaan hedelmän ostoskoriinsa ja jättää ruman ja ryppyisen hedelmän hyllyyn. Miksi heidän pitäisi kiinnostua sinusta, kun paljon parempaakin on runsain mitoin tarjolla niin paljon kuin he haluavat?"

Birdyn mielestä Kokkarinen kirjoittaa:

"Kun kauniille naiselle ei kelpaa komea, tavallinen tai ruma mies, nainen on pinnallinen psykonarttu. Jos kauniille naiselle kelpaa komea mies, nainen on pinnallinen psykonarttu."

Pitäisikö tämä sitten tulkita niin, että Birdyn mielestä ihminen, joka ostaa kaupasta vain tuoreita ja hyväkuntoisia hedelmiä on paha ja luonnevikainen?

Hämmennys ja viha

Hämmennys: Tämän vuotinen YleX:n kesäkumibiisi ei ole kamala, vaan sitä voi jopa luulla ihan normaaliksi musiikiksi. Selkeästi tasoa on pyritty alentamaan Juuson ja Peltsin homoeroottisella introlla, mutta vaikka se onkin täysin biisiin sopimatonta sähellystä, ei se riitä pudottamaan kokonaiskappaletta edellisvuosien pohjamutiin.
Viha: Jokainen aiempien vuosien kesäkumibiiseistä on ollut kertakaikkisen kamalaa paskaa. Mikään ei ärsytä puutteessa elävää niin kuin tekopirteä "on-tosi-kivaa-panna-tuntemattomii-puskassa-kun-käyttää-kumii"-seksivalistus.

Salaliittoteoria: Liekkö Ripsipiirakka täytti lain vaatiman vuotuisen yhden kamalan pikkutuhman renkutuksen kiintiön?

...syö pikkukiviä ja kuolaa happoa

Siltä ainakin tuntuu aina hammaslääkärikäyntien jälkeen. Kertaakaan elämässäni en ole tarkastuksessa käynyt ja saanut kuulla reikiä olevan nolla. Pienenä se oli toki suurin kammon ja pelon asia, nykyään se alkaa käydä jo kalliiksikin. Suorastaan yllätyin siitä, että suusta löytyy vielä varsin monta paikkaamatontakin hammasta.
Joko minä todellakin kuolaan happoa, tai sitten teen jotain hyvin perusteellisen väärää hampaideni suhteen, sillä luulisi, että säännöllinen pesu sentään auttaisi vähän (varsinkin, kun en edes tee sitä kolalla). Mutta ei, nyt on taas tiedossa monen monituista kivuliasta hammasääkärikäyntiä. No, ainakin tämä osoittaa sen, että fyysinen rangaistus ei ole kovinkaan toimiva. Jos olen noin 20 vuotta saanut useamman kerran vuodessa kivuliasta hampaidenhoito-ojennusta kovakouraisen porauksen muodossa, enkä vieläkään osaa niitä hoitaa, niin tuskin päähäni juuri mitään saisi väkivallalla jäämään.

Takaisin 80-luvulle.

Olen taantumassa 80-luvulle. Takissani on olkatoppaukset ja kirjahyllyssä kromilistat. Nyt päivän shoppailureissulta mukaan tarttui purkillinen kiviä ja cocktail-shakeri. Niin ja minä en juo alkoholia, edes cocktailmuodossa. No, onneksi tällainen kulutusjuhla muuttuisi 80-lukulaiseksi vasta, jos ne eivät olisi olleet halpoja.

Hienoja ne kyllä ovat. Shakerin hienoudesta minut vakuutettiin ja ostamani kromilasit kaipasivat jotain seurakseen.

Ylihuominen

Jotta koko päivä ei olisi kulunut kotona istuskeluun, käänsin aivot nollille ja kävin katsomassa The Day After Tomorrown. Ihme ja kumma, Godzillasta on opittu ja Ylihuominen oli varsin hyvä. Tällaisen elokuvan tapauksessa hyvä tarkoittaa sitä, että se oli komea, massiivinen, eikä siinä ollut suuria ärsyttävyyksiä. Alussa onnistuttiin luomaan jonnin verran lopun aikojen tuntua ja lopussa koira ja raamattu pelastuivat. Ainoastaan hahmojen turha itsemurhavietti ja CGI-sudet (ihan totta, olisiko se niin vaikeaa raahata kuvauspaikalle pari ärhättää susikoiraa? No, tässä ei sentään ollu tietokoneella luotuja päärynöitä...) ärsyttivät.

Sattuvasti itselleni Ylihuominen on kauhun päivä, silloin on vuorossa hammaslääkäri.

Muutto

Sijaintini muuttui, viimeinkin. Nyt tästä pitäisi vielä tehdä koti. Nettiyhteys auttaa jo paljon.

Kaunista tekniikkaa

Kun kerran yksinkertaisuuden kauneudesta oli puhetta, niin Nokian uusi 6170 on kyllä kaunis puhelin: http://www.nokia.com/nokia/0,,58863,00.html

Sitäpaitsi, vanhalle trekkinörtille tuottaa suunnatonta iloa, kun puhelinta voi läpsytellä auki ja kiinni yhdellä viileällä ranneliikkeellä, aivan kuin kapteeni Kirk aikanaan...

Sisustusnobismia

Eilen tuli Nelosen 4D-roskadokumenttien sarjassa dokumentti Snobeista. Naivina ihmisenä voisin ihmetellä, että mistä ne taas olivatlöytäneet ohjelmaan ihmisiä, jotka iloisesti myöntävät olevansa pyrkyreitä, taikka aitoja snobeja. Mutta telkkariin tuntuu löytyvän ihmisiä kertomaan ylpeänä vaikka genitaalialueensa syylistä.

Kuitenkin, kuten kaikki luonnehäiriödokumentit, tuo sai minut miettimään, että löytyykö minusta omaa sisäistä snobia. Varsinkin siksi, että olin huonekalusuunnittelijasnobin kanssa hyvin samaa mieltä sisustuksesta. Mies oli vankkumaton yksinkertaisuuden kannattaja. Muut snobit kommentoivat, että varmasti hän vielä joskus tulee järkiinsä, kunhan kapinoi keskiluokkaisuutta vastaan. Kieltämättä, keskiluokkaisuutta vastaan kapinointi kuulostaa hienolta, voisin ylpeänä syyttää sisustusmakuni johtuvan keskiluokkaisuutta vastaan kapinoinnista. "Kapinoida keskiluokkaisuutta vastaan", ihana lause. Harvassa lauseessa tuomitaan yhtä aikaa tavanomaisuus, halpuus, aheneus ja rikkauden ihailu.
Tänään kiertelin halvassa varastomyymälässä, siellä sisäinens nobini nosti silinterihattuista päätään puvun povesta useammin kuin kerran. Sisustusosastolla oli muutamia kivojakin juttuja, mutta ne tuntuivat saastuneilta maatessaan kamalan roskan vieressä. Luojan kiitos siellä ei sentään näkynyt sisustusesineistä sitä kaikkein kamalinta, joka voittaa jopa puutarhatontut - postimyyntikuvastojen vessapaperimiestä, joka "ystävällisesti pitelee vessapaperirullaa toisella kädellä, nyrpistäen toisella nenäänsä". Jos jonkun kylpyhuoneesta moisen käsinmaalatun järkytyksen löytäisin, en ole varma pystyisinkö enää koskaan kunnioittamaan häntä. Mitään juntimpaa en pysty edes kuvittelemaan, jopa kanahäkki olohuoneessa olisi tuohon verrattuna muotia.

Turmeltuneen irstailijan tunnustukset

Bileet on takana ja sunnuntai on nukuttu hukkaan. Kaveri, jota syyttömien suojelemiseksi kutsuttakoon vaikka Andyksi, järjesti bileet lauantaina. Noin yleistäen voisi sanoa, että Andy järjestää parhaat bileet. Yleensä - ja myöskin tällä kertaa - niihin kuuluu kymmeniä ihmisiä, mielenkiintoista paskanjauhantaa, saunomista, goottirokkia ja tarpeeksi kofeiinia tappamaan ravihevosen.
Andyn taloa voisi kuvata omaperäiseksi. Sen remontissa ei ole eletty sisusturlehtien orjuudessa, eikä Ikeaan ole kannettu pienen afrikkalaisen valtion vuotuisia sotilasmenoja. Seinät on verhoiltu raakalaudalla ja saunan lauteet näyttävät ensinäkemältä siltä, että ne romahtavat välittömästi. Niinkuin raakalautaseinät on osoittautuneet yllättävän kotoisiksi sisustuselementeiksi, niin myöskin lauteet on kerta toisensa jälkeen osoittaneet ulkonäön pettävän. Kerta toisensa lauteet kestävät sen, kun useampi kymmenen saunojaa kasautuu niiden päälle, joko erissä tai kerrallaan ja yhdessä tai useammassa kerroksessa. Muutenkaan mikään ei tunnu olevan aivan niinkuin sen pitäisi olla, mutta kaikki toimii ja talosta ei voi kuin pitää. Se on pehmeä, koitoisa ja tikkuisine seinineen se muistuttaa elämästä.

Andyn bileiden jälkeen seuraisikin siirtyminen Tampereelle, animisti/mangustiseuran saunailtaan. Tarjolla olleen animen taso vaihteli aika hurjasti, mutta sauna oli varsin odotetun tasoista - eli hyvin ahdasta. Siltikin saunaa arvosti kyllä kolmen tunnin automatkan jälkeen, varsinkin kun päivän sää oli raivostuttavan märkä. Kun auto täyttyy ihmisistä, jotka on hitusen kosteita sateen jäljiltä, niin itse auton sisällä ilmasto muistuttaa sademetsää veden haihtuessa ilmaan. Lopputuloksena on autolastillinen nihkeän kosteita ihmisiä, joilla on tuulettimen asennosta riippuen kuuma taikka kylmä.
Mutta muuten matka oli mukava, auto ja tie on yhtä kuin vapaus ja vapaus on parasta kun mukana on muita joiden kanssa sen jakaa.

Ainiin, tuo otsikko, piti kirjoittaa irstailusta. Tai oikeastaan siitä, että onneksi viikonloppu ei ollut irstailua. Tämä Yhdysvaltoja vavisuttaneen Janet Jacksonin nipplegate-skandaali sai minut tajuamaan sen, kuinka onnellisia me suomalaiset ollaan saunoinemme. Jos maailman mahtavin suurvalta sekoaa nännin vilahtaessa televisiosta, niin jossain on vikaa. Jos olisin feministi, vetäisin ison palkokasvin hengityselimiini siitä, kuinka pahasti rinnat on läntisessä maailmassa demonisoitu. Jotkut tuntuvat uskovan vakavissaan, että nännin näkeminen on vahingollista lapsille, nuorille ja aikuisten tulisi vähintään närkästyä moisesta säädyttömyydestä, ellei jopa traumatisoitua.
Mitähän tuolla tavalla hullut ihmiset ajattelisivat siitä, että täällä pohjolassa melkein kaikissa nuorison alakulttuureissa tunnutaan pidettävän normaalina sitä, että saunan lämmittyä joukko tuttuja tai tuntemattomia ihmisiä kummastakin sukupuolesta heittää vaatteensa pois ja pinoutuu lauteille epämääräisiin kasoihin. Näin kilttiä ja sovinnaista ihmistä kyllä lämmittää ajatus, että edes jokin minun elämäni normaali asia on jonkun mielestä moraalitonta irstailua. On kerrankin jotain, mistä voi tuntea käänteistä moraalista ylemmyyttä - luojalle kiitos, etten ole niin perverssi, että pitäisin sekasaunaa irstaana, tai edes eroottisena. Moralistit, hävetkää likaista mielikuvitustanne!

Ruokia joiden ei olisi koskaan kuulunut olla vol. 2

Kaikki, mitä myydään huoltoasemilla ja joista myyjä kysyy "lämmitetäänkö?".
Ei se maku, olematonta on vaikea kritisoida, mutta se hinta. Tuon suurempaa ylihintaa ei pyydetä juurikaan kuine syntymättömistä kalanpoikasista. Nämä ruuat ovat maantien uuvuttamien matkailijoiden riistoa - ei mitään muuta.

Tulikärpänen

Firefly loppui viimeinkin. Luulin sen loppuvan jo kolmisen viikkoa sitten, kun kolmonen esitti alkuperäisen pilottijakson. Niinkuin yleensä, vasta kuolema muistuttaa elämän arvokkuudesta.
En alunperin innostunut Fireflysta paljoakaan, mutta pilotin jälkeen olen jakso jaksolta pitänyt siitä aina vain enemmän.
Fox mokasi täydellisesti Fireflyn kohdalla hyllyttämällä alkuperäisen pilottijakson. Siinä ei ollut "tarpeeksi toimintaa" (Tuo lause lienee kirosana kaikkien vähäistäkään laatua yrittävien tv-tuottajien kielenkäytössä jenkkilässä). Sarjan alkupään jaksot eivät kertakaikkiaan toimi ilman tuota pilottijaksoa. Kyse on selkeästi tuottajien virheestä - katsojia ja tv-kanavia yliarvioitiin. Heti sarjan alkuun laitettiin lähes juonettomia jaksoja, jotka toimivat henkilöhahmojen varassa. Se on tyhmä veto. Uuden sarjan pitäisi pystyä kasvattamaan yleisöään jakso jaksolta. Nyt vaadittiin alkuperäisen pilotin näkeminen (sillä ainoastaan siinä esiteltiin hahmot kunnialla), eikä sekään takaa, että parin tunnin tutustumisen jälkeen tv-sarjan hahmoista välittäisi tarpeeksi, että ne kantaisivat kokonaisen jakson. Vaikka tuota virhettä ei olisikaan tehty, niin tuskinpa sarja olisi sen kauempaa elänyt, Fox kun on tunnettu laatusarjojen lopettamisesta ennen aikojaan. Onneksi elokuva on tulossa.

Parasta antia Fireflyssa olivat juuri hahmot ja asenne. Asenne oli mukavan raadollinen ja hahmot amerikkalaiseen tv-sarjaan harvinaisen epätäydellisiä. Jayne erityisesti erottui edukseen tyyppinä, jollaista ei haluaisi koskaan tavata, mutta joka on juuri omiaan tv-viihteeseen.

Ruokia joiden ei olisi koskaan kuulunut olla vol. 1

"Maista Domino Roksia ja tunne, kuinka se alkaa poksua suussasi! Luit oikein, herkullinen mansikanmakuinen täyte sisältää vauhdikkaita poksurakeita, jotka alkavat rätistä villisti suussasi, kunhan maltat vain odottaa hetkisen."

Jos minä joskus haluan poksuvaa pureskeltavaa, niin juoksen keskelle metsää ja puraisen dynamiittinallia.

Alku.

Hyvää iltaa, tämä on blogi.
Luotaishindustaniassa puhutussa lähes kuolleessa kielessä blogi tarkoittaa sitä pulputtavaa törähdystä, mitä kosteahkojen ilmavaivojen proletariaatti pitää vapautuessaan suolistossa vallitsevan porvariston ikeestä.

Sille, miksi aloitan tämän blogin kirjoittamalla teennäistä paskaa on erittäin hyvä syy. En voi sietää epäonnistumisia. Ylevänä aikomuksenani olisi saada tekosyy kirjoittaa jotain suht' säännöllisesti ja tämän avulla löytää kadonnut luovuuteni. Mikäli en siinä onnistu, voin sentään tyytyväisenä lukea tätä ensimmäistä merkintääni uudestaan ja uudestaan, ajatellen "kylläpä kirjoitukseni ovat parantuneet noista ajoista".