Läskit leireille.

Faktaa ja sarkasmia.

Viime päivien lehdissä on kirjoiteltu ruotsalaisten aikeista passittaa lihavat lapset pakkohoitoon läskien sisäoppilaitoksiin. Ruotsalainen malli pohjautuu ajatukselle, että ruoka on verrainnollinen päihteisiin ja pakkohoitoa tarvitaan katkaisemaan nuoren syömiskierre.

"Moi, mä oon Toveri ja.. ja... mä oon ruokaholisti. Mä oon syöny joka päivä jo 23 vuotta. Must tuntuu, et mä kuolen jos mä lopetan syömisen. Mut nyt mä tajuun, et tää ei voi jatkuu näin. Mä tiedän ny, et tälle on vaihtoehtoi ja mä haluun elää." *puhkeaa kyyneliin*

Natsikortti.

Suomessa ollaan taas Ruotsia jäljessä ja pohditaan vasta kesäleirien perustamista lihaville lapsille.

Siltä varalta, että joku lihava lapsi lukee tämän jutun, niin tahdon selventää asioita. Viime päivien lehdissä on myöskin kirjoitettu keskitysleireistä, ne ovat kuitenkin aivan eri asia. Kesäleirijutut ovat ne, joissa puhutan "ruotsalaisista" ja ne joissa puhutaan "natseista" kertovat keskitysleireistä. Tiedän kokemuksesta, että nuo jutut saattavat helposti sekoittua, kesäleirin ja keskitysleirin kirjoitusasussakin eroa on vain muutama kirjain ja mielikuvat ovat vielä lähempänä toisiaan. Käytännön ero on kuitenkin selkeä.

Keskitysleirit olivat paikkoja, joissa natsit ruokkivat juutalaisia laihalla kaalisopalla ja parilla leivänkannilla, laittoivat raskaisiin pakkotöihin ja teloittivat huonokuntoiset. Keskitysleirit ovat suuren yleistön mielestä paha asia.

Kesäleirit ovat paikkoja, joissa treenaajat ruokkivat läskejä herkullisella kaalisopalla ja parilla leivänpalalla, pakottavat raskaaseen liikuntaan ja murskaavat huonokuntoisten itsetunnon. Kesäleirit ovat suuren yleistön mielestä hyvä asia.

Kesäleirillä ei siis tarvitse pelätä teloitetuksi joutumista, siellä sitä toivotaan.

Vakavaa asiaa.

Jos kuitenkin puhutaan vakavasti, niin natsikortin pitäisikin valottaa jokaiselle ajattelemaan vaivautuvalle erään läskileirien ongelman: Kesäleirit ovat lihaville lapsille synonyymi helvetin kolmannelle piirille.

Kesäleiri on se paikka, jossa lihavat lapset joutuvat vesileikkeihin pikkuruisissa uima-asuissa vastakkaisen sukupuolen katsellessa, suihkuun alasti kymmenen urheilijapojan/tytön kanssa ja kuuntelemaan pettymyksen voihkaisuja, kun joukkuepeleissä läski päätyykin omalle puolelle.

Yhdistetään tähän vielä se, että läskileiriltä et saa poistua, sinut pakotetaan syömään ruokaa jota et halua ja päiväohjelma koostuu pitkälti urheilusta - jutusta jota todennäköisesti vihaat useammasta kuin yhdestä syystä. Minä muuna läskileiriä voisi siis pitää, kuin rangaistuksena siitä, ettet täytä nykyajan kauneusihanteita? Rangaistuksena, joka olisi kansainvälisten sopimusten mukaan liian epäinhimillinen oikeille rikollisille.

Miten helvetissä kukaan voisi kuvitella voivansa opettaa jotain lapsille, jotka tulevat leirille tuollaisella ennakkoasenteella? Leirillä ollaan kärsimässä rangaistusta ja kun sieltä päästään pois, niin yritetään koko juttu unohtaa. Tai parhaassa tapauksessa ehkä seurataan neuroottisesti painoa, peläten uutta rangaistusta. Joka tapauksessa kyseisen teinin suhde ruokaa on tuhottu vuosiksi, ehkä koko elämäksi. Tuloksena on itsetunnoltaan murskattu ahmatti, tai neuroottinen vaa'antuijottaja, jonka paino on tuomittu jojottelemaan ennenaikaiseen sydänkohtaukseen saakka.

En väitä, etteikö lihaville nuorille voisi tehdä mitään. Totta helvetissä voisi. Mutta kokemuksesta väitän, että ruuan rinnastaminen päihteisiin on paskapuhetta. Ei läski kakara kärsi vieroitusoireista jos ei saa päivittäistä pullaansa. Suurin osa lihavista on lihavia siksi, että heidän ruokailutottumuksensa ovat vääriä. Useimmat tuskin edes tajuavat kuinka väärin syövät, tulkinta jota ainaiset "olen kokeillut kaikkea..."-väitteet tukevat. Periaatteessa leirillä nuo asiat voitaisiin opettaa, mutta en usko, että käytännössä niillä saataisiin mitään pysyviä tuloksia. Paino ei laske pakottamalla, ihmisen pitää ihan itse tajuta mitä hän tekee väärin.

Täydellisessä maailmassa.

Tietenkin leirin voisi periaatteessa tehdä oikein. Ensin tulisi käydä leiriläisten itsetunto-ongelmien kimppuun - ja niitä on takuuvarmasti jokaisella lihavalla lapsella. Kun on ensin osoitettu, että lapset ovat jonkin arvoisia, niin voidaan alkaa puhumaan ruokavaliosta. Leiriruuan pitäisi olla hyvää, se jos mikä hämmentäisi lihavia lapsia, he kun ovat 100% varmoja siitä, että terveellisen ruuan täytyy olla pahaa. Liikunta pitäisi tuoda mukaan salakavalasti. Sen pitäisi olla niin mielekästä, että lapset eivät hauskanpidoltaan tajua kuntoilevansa.

Samalla lasten vanhempai tulisi opastaa, koska sillä mitä nuorille opetetaan ei ole väliä, jos kotona eletään ruokavaliollisesti 1900-luvun alkupuolta, jolloin rasvan ja energiansaanti oli suhteutettu siihen, että ruokailijat kuokkivat päivisin 10 hehtaaria peltoa - mikä uskoakseni on Suomessa tällä hetkellä suurempi ongelma, kuin tuore pikaruokakulttuuri.

Tällaiselta täydelliseltä leiriltä poistuisi nuoria, jotka ovat ennenkaikkea varmempia itsestään ja jotka ovat huomanneet, että terveelliset elämäntavat eivät tarkoita pitkitettyä kärsimystä. Painon ei olisi tarvinnut pudota kovinkaan radikaalisti, ainoastaan tarpeeksi osoittamaan, että laihtuminen on mahdollista.

Moinenhan olisi hienoa. Mutta millä todennäköisyydellä leirit olisivat tuollaisia? Veikkaan, että se olisi huomattavasti epätodennäköisempää kuin bushin uudelleenvalinta neljän vuoden kuluttua.

Jos tuohon täydellisen maailman tulokseen ei päästäisi, niin läskileirit tekisivät enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Ne opettaisivat nuoria häpeämään itseään entistä enemmän. Pakkohoidon seuraamuksia en halua edes miettiä. On täysin käsittämätöntä, että sivistysvaltiossa harkitaan lasten vangitsemista, jos nämä ovat väärän muotoisia.

Turha edes kuvitella, että asian yhteiskunnalliset vaikutukset jäisivät vain läskien kannettavaksi. Yhtälailla liian laihat ovat väärän kokoisia, samoin lyhyet täytä moderneja kauneusihanteita.

Myös sinä siellä ruudun takana tiedät, että olet jostain kohtaa väärän kokoinen tai muotoinen. Lihavat vietiin jo. Milloin sinut tullaan hakemaan?

Mietelause alkavaan yöhön.

"Taiteilija on kuin vammainen, hän kantaa lähtemättömästi ulkopuolisuuden taakkaa sydämessään." -Markku lehmuskallio

Lainaus löytyi, aiemminkin mainitsemastani, kirjasta Levottomat sukupolvet. Kyseinen kirja onnistuu muuten kuvaamaan melkeinpä jokaisen suomalaisen elokuvan huomattavasti katsomiskokemusta mielenkiintoisempina. Lukiessa on myöskin huomannut, miksi Kaurismäen veljekset ovat suomalaisista elokuvantekijöistä menestyneimpiä. Heidän elokuvat ovat suorastaan villiä mielikuvituksen lentoa verrattuna muihin.

Mielipiteitä.

Avionrikkoja.

Avionrikkoja on trolli. Mielipiteiltään ainakin jossain määrin fiktiivisestä hahmostaan eroava henkilö, joka hakkaa näppistä kuumeisesti myhäillen omalle erinomaisuudelleen. Kas kun kirjoitan näin, niint ulee varmasti tällaisia kommentteja... ja se toimii. Mikäpä siinä, onhan tuokin aihe josta on hyvä saada keskustelua aikaan.
Avionrikkoja kirjoitustyylissä on muuten suuria yhtäläisyyksiä Heleniin, mikä voisi herättää jonkin sortin epäilyksiä kummankin blogin taustoista.

Design.

Tunnen oloni hieman typeräksi. Teen selkeän alaluokkaista duunarihommaa ja samalla mietin, että jos palkasta jää jotain käteen, niin voisin sijoittaa sen design-huonekaluihin.

Mutta oikeasti, designilla on väliä. On täysin käsittämätöntä, kuinka niin yksinkertaisia asioita, kuin postilaatikkoja ja -luukkuja ei yleisesti ottaen ole suunniteltu oikein. Niistä on olemassa monen monituisia erilaisia versioita, joihinkin lehti menee kutakuinkin heittämällä, joihinkin se pitää taitella useampaan kertaan ja survoa sisään käyttäen raakaa voimaa. Jos jokainen luukku olisi toimivaa mallia, niin yöstä säästyisi montakymmentä minuuttia. Joten hei, herra designeri, kun olet kyllästynyt suunnittelemaan muodikkaita dildoja, niin suunnittelepa postiluukku joka toimii.
Ja mitä tulee huonoon designiin, niin oikeastaan halua edes tietää, onko tätä Batman-lelua suunniteltaessa mietitty asioita loppuun asti, vaiko ei...

Pankit.

Birdy kirjoitti Nordeasta. Tahtoisinkin antaa ystävällisen neuvon kaikille sen asiakkaille: Vaihtakaa pankkia. En omaa henkilökohtaisia kokemuksia kyseisestä firmasta, enkä aio moisia hankkiakaan. Kyseisessä pankissa on kuitenkin pakko olla jotain vikaa, sillä en ole kuullut kenenkään sanovan kyseisestä puljusta mitään positiivista. Jopa Nordean työntekijät tuntuvat vihaavan pankkiaan.

Vaihtamiseen on toinenkin hyvä syy, on nimittäin olemassa parempia pankkeja. Omassa pankissani minut tunnetaan nimellä, tervehditään ystävällisesti, kysellään kuulumiset ja lähetetään terveisiä vanhemmille. Minun on myöskin vaikea olla luottamatta pankkiin, jonka holvin jokaisen nurkan olen kontannut - työharjoittelussa ollessani, pudottamieni kymmenpennisten perässä. Miksi siis sietää huonoa palvelua, kun parempiakin vaihtoehtoja on. Markkinataloudessa moinen on lähes vastuutonta.

Asiakaspalvelijat.

Olen tainnut ennenkin kirjoittaa aiheesta, mutta minua ärsyttää nykyinen tapa palkata asiakaspalvelijoita pelkästään ulkonäön perusteella. Ovatko useimmat ihmiset todellakin niin tyhmiä, että hankkiessaan vaikkapa kulutuselektroniikkaa, heille on tärkeämpää myyjän tissien koko, kuin tuotteen ominaisuudet?

Kauppaan mennään ostamaan tavaraa, strippibaariin mennään katselemaan tissejä. Mikä siinä on niin vaikeaa?

Hyviä uutisia.

Helsingin sanomat kertoo pitkästä aikaa hyviä uutisia:

Kehitysmaissa avioidutaan ja saadaan lapsia aiempaa myöhemmällä iällä, kertoo YK:n väestötieteilijöiden tuore raportti. Siten myös lasten määrä on laskenut – ensimmäisen kerran keskimäärin alle kolmeen naista kohden.
...
Ehkäisyvälineiden käyttö on kasvanut koko maailmassa niin, että 52 prosenttia naimisissa olevista tai pitkäaikaisessa suhteessa elävistä naisista käytti jonkinlaista ehkäisyä 1990-luvulla. Luku oli 38 prosenttia 1970-luvulla.
Kehitysmaissa ehkäisyvälineiden käyttö nousi 1970-luvun 27 prosentista viime vuosikymmenen 40 prosenttiin.

Hienoa, kehitysmaiden naiset, jatkakaa. Eläkäämme pitkään ja kuolkaamme pois.

--

Odotan, että tulevasta yöstä tulee pitkä. Vuorossa on viimeinen opeteltavista jakoalueista ja se sattuu olemaan suuri omakotitaloalue. Laskettujen aikojen mukaan se olisi näistä kolmesta nopein jaettava, mutta tuo vähäinen tähänastinen kokemus sanoisi, että paskat on. No, kai sitä tottuu vaikka päällään seisomiseen.

--

Sinällään huvittavaa millainen asia ahdisti minua viime yönä. Minulla on nyt perustylsä työ, joten alkaa tuntua siltä, että minusta olisi tulossa niinsanottu "normaali ihminen". Mitä sitten, jos jostain päälle ilmestyisi vielä keskiverto tyttöystävä, kohta muutettaisiin kaksioon ja hankittaisiin kotieläin. Siinä sitten vakituisen seksin huuman haihduttua tajuaisin jumittuneeni keskiverron duunarin elämään.

En minä sitä halua. Olen niin kauan pitänyt itseäni ulkopuolisena, etten osaa edes kuvitella muuta. Vaikka se ei aina olekaan erityisen mukavaa, niin se on kovin helppo tapa tuntea olevansa erityinen. Voi katsella maailmaa ulkopuolisen kyynisin silmin ja heitellä sarkastisia kommentteja oravanpyörästä, kun katselee 24h-huoltamon kahvilassa aamulla töihin valuvia zombeja. Voi kuvitella elävänsä suuren taiteilijan etsikkoaikaa. Voi kuvitella, että maailman voi vallata ihan jo sillä, että välttää kunnanvirkailijan ammatin.

En tiedä, mistä moinen vainoharha päähäni pälkähti, nauran itsellenikin. Kai vain reagoin paniikilla siihen, että huomaan olevani hyvin tyytyväinen ajatukseen, että palkkapäivänä tilille tulisi rahaa ja että olisi varaa ostaa asioita. Se tuntuu, jos väärinkäytetään sanoja, viettelevältä. Miksi enää haluaisi vaarantaa kaiken tehdäkseen jotain suurta, jos pärjää sillä, että elää elämää samassa uomassa eteenpäin.

Tunnen oloni tosiaan varsin naurettavaksi, mutta silti tuo ajatus ahdistaa. Onkohan tämä sitten olevinaan sitä aikuistumista.

Kolmas yö.

Toinen jakoalueeni osoittautui varsin mukavaksi. Se alkaa heti tuosta viereisestä talosta ja on varsin selkeä. Ainut kirous on aivan lopun kolme hissitöntä taloa. Kahdestaan opastajan kanssa alueesta selvittiin hieman alle kolmen tunnin, kun laskettu aika on lähes viisi. Moinen alitus ei ainakaan tee pahaa motivaatiolle, vaikka tietääkin, että yksistään siihen kulunee rutkasti enemmän.

Tammelan terästalo on muuten varsin kivan näköinen sisältä. Jos nyt kaiken todennäköisyyden vastaisesti sattuisit omistamaan kyseisen talon ylimmästä kerroksesta huoneiston, niin voin vuokrata sen edullisesti, että ei kun mailia tulemaan, niin ei tarvitse itse asustella niin korkealla että huimaa...

Nyt jäljellä on enää pahin, eli kammottava omakotitaloalue. Ei sitä tiedä, ehkä tästä työstä jopa selviää. Vielä kun taas tottuisi siihen, että ei ole vapaa tulemaan ja menemään niin kuin huvittaa. Eli siis elämään niin kuin normaalit ihmiset.

Ensimmäinen yö.

Ensimmäinen yö töitä takana. Neljän tunnin ravaaminen ympäriinsä sunnuntaihesarinippujen (luoja armahtakoon Helsingin jakajia, joilla niitä on suurin osa...) kanssa kävi kyllä ihan oikeasta työstä. Kerrostalot on sentään helppoja, hissillä ylös ja survotaan lehdet luukusta (joka sunnuntaihesarin tapauksessa on tosiaankin survomista, opetelkaa tekemään pienempiä lehtiä, perkele). Omakotitaloalue oli aika helvettiä, minulla ei ole pienintäkään hajua miten siellä kierrettiin ja mihin mennä. Taidan tehdä GTA:t ja mennä ajelemaan ympyrää tuonne jakelualueelle, eiköhän se siitä aikanaan selkene, alue on kuitenkin aika paljon Vice Cityä pienempi.

Näköjään jakajan tärkein ominaisuus on hyvä muisti, eipä tuossa kauheasti muuta vaikeaa tunnu olevan. Jos omaa valokuvamuistin ja irkkaajan unirytmin, niin kai tuota silloin voisi sanoa jopa helpoksi tavaksi ansaita vuokra. Minä en omaa, joten en sano helpoksi. katsotaan uudestaan kahden kuukauden päästä, jos sinne asti selviän.

Elämän tarkoitus.

Birdy kirjoitti Katri Mannisen elämän saavutuksista:

Tämä on vanha juttu, mutta menköön: minua puistatti, suretti ja äimistytti samaan aikaan, kun luin tämän . Siis eihän tuollaista määrää suoritteita saa aikaan kuin yksi promille kansalaisista - ja silti neidolla on pieni itsetunnon pönkityksen maku puheissaan? En tajua. Kun ihminen on tehnyt ja tekee enemmän kuin 99%:lta kansalaisista ikinä odotetaan, ihminen potee silti jotain pientä alemmuutta ja riittämättömyyttä. Jos sittenkin olisi pitänyt enemmän. Onkohan tämä sittenkään tarpeeksi.

Oikeasti hämmästyin lukiessani Birdyn mielipiteen, vertauskuvallinen leuka loksahti vertauskuvalliseen lattiaan ja hankalasta asennosta huolimatta fiktiiviset äänihuulet päässäni päästivät käheän huudahduksen; "mitä, eikö noita juttuja pidäkään kaikkien mielestä saavuttaa".

Kun joku tuon itsestäänselvyyden osoitti, niin onhan se päivänselvää, että kirjailija Manninen on harvinaislaatuisen aikaansaava henkilö. Silti se asia on minulta jäänyt täysin rekisteröitymättä.

Olen aina ajatellut, että maailmaan jätetää merkki, ennen kuin täältä lähdetään.

Kuolemanpelko minulle, on ennen kaikkea pelkoa siitä, että lähtee ennen kuin on tehnyt kaiken mitä pitää. Tuo asenne on minun elämäni aikana niin pelottanut, ahdistanut kuin masentanutkin - mutta ainakin se pitää huolen siitä, että masentuneenakaan ei harkitse itsemurhaa. Siihen tuskaan se ei ole ratkaisu.

Vaikka saavuttaisin kaiken mitä manninen ennen kuin täytän kolmekymmentä, en olisi vieläkään tyytyväinen, mutta olisi se hyvä alku. Se, miten reagoin siihen, etten pääse edes hyvään alkuun jää nähtäväksi. Ehkä joskus aikuisena toteaisi Birdyn listan lämmittävän enemmän, mutta en usko seitsemässä vuodessa kasvavani tarpeeksi ymmärtämään sitä. Minusta tuntuu edelleen sitä, että minulla on asioita tekemättä.

Vapauden viimeinen vinkaisu.

Aamuyöstä pitää lähteä ensimmäistä kertaa töiden opastukseen. Kävin eilen nuuskimassa seutua ja taloja tuntui olevan helvetisti ja viskottuna sekaviin ryppäisiin. Hermostuneisuus on keskitasoista. Varmaan hommasta selviää kunhan tottuu, mutta kuinka kauan se kestää ja kuinka pahasti sitä ennen mokailee. Ehkä tässä pitäisi kokeilla sitä paljon mainostettua positiivista asennetta.

Linkkivinkkinä löytyy tänään hauska lelu, Tall or Not. Kerro flash-viritykselle pituutesi ja pääset vertaamaan itseäsi kuuluisuuksiin. Tuon mukaan Al Pacino on kääpiö (1.65m) ja Mao Tse Tung varsin kookas kiinalaiseksi (1.80m).

Täältä tullaan elämä!

Sain. Ilmeisesti minusta tulee sitten lehdenjakaja. Outoa kuvitella olevansa vakutuisissa töissä, velvollisuuksien sitoma hamaan tulevaisuuteen (tai no, neljän kuukauden koeaikana se voi tietty päättyä milloin vaan). Ilmeisesti tuohon hommaan on vaikea löytää tekijöitä, sillä paikan saaminen kävi niin helposti, etten kehtaa edes myöntää. En oikein vieläkään tajua että niin kävi, sen verran paljon työnhausta on tullut angstattua. Tosin unohdin (ihan oikeasti unohdin) mainita, ettei asepalvelusta ole suoritettuna. Minä haluan tehdä töitä, enkä leikkiä sotaa metsässä, oppien lähinnä sen kuinka olla murhaamatta idiootteja vaikka sinulla olisi sarjatuliase.

Enää edessä on pahin...

Aamulla olisi edessä työhaastattelu. Se tuli eteen niin yllättäen, etten ole ehtinyt edes hermostumaan. Saapahan nähdä miten käy.

Sain myöskin hommattua autolle korjausajan. Samalla tuli huomattua, että Audin Quattro tour oli kaupungissa. En sitten malttanut vastustaa kiusausta, vaan käsin koeajamassa uuden A4:n 2 litran turbokoneella. Kaksi asiaa tuli todettua, neliveto on ihana ja ne autonvalmistajat joiden tuotteissa ei saa ajonvakautusjärjestelmää kytkettyä pois päältä, ovat likaisia synnintekijöitä ja tulisi polttaa roviolla. Quattro oli jo ilman ajonvakautusta mukavan vakaa, mutta ajonvakautuksen kanssa taas tuntui lähinnä idioottivarmalta. Varmasti sitä arvostaa tullessa liukkaalla aivan liian kovaa mutkaan, mutta kun haluaisi ajaa niin olo tuntuu kuin yrittäisi ajaa pelata Doomia Skynetillä.

Numeroarvostelu - nyt myös miehille.

Päivän miesasialinkki on Energychatin foorumilta löytyvä miesten arvostelutaulukko.

Nyt ei tarvitse elää enää epätietoisena omasta markkina-arvostaan, vaan löytyy puolueeton ja tunnetusti luotettavaksi tiedetyn tahon, eli teinitytön, miesarvostelutaulukko. Nyt minäkin tiedän arvoni näiden"umpifeminististen" määreiden perusteella. Selkeästä arvosteluasteikosta pystyn huomaamaan, että päteviä ominaisuuksia löytyy kolmen ja yhdeksän väliltä, mutta koska yksikään kategoria ei sovi, niin olen sääntöjen mukaan vitonen:

Viisi eli Tavallinen
Tähän luokkaan soveltuvat kaikki, jotka eivät sovi muihin luokkiin. Tähän luokkaan kuulujia kutsutaan myös termillä "Mitäänsanomaton"..

Tämä tietysti lämmittää sydäntä, koska vanhasta tottumuksesta saattaisi muuten sijoittua kolmoseen.

Kolmonen lienee useimpien itseään kunnioittavien ATM-miesteen itsestään käyttämä lähtötaso. Kannattaa siis huomatkaa määritelmän viimeinen lause - siellä puhutaan kolmosten lapsista. Toivoa siis löytyy, joko on kelvollinen lisääntymään teinibimbonkin mielestä, tai jos itsetunto ei anna myötä moiselle tulkinnalle, voidaan todeta arvotelutaulukko vääräksi. Joten aina voittaa.

Kolme eli Susiruma
Akneihoinen edelleen, yleensä pitkätukkainen, liimalettinen, liian laiha pituuteen nähden tai vaihtoehtoisesti rankasti ylipainoinen jässikkä. Pukeutuu lähinnä mustaan poikkeuksena valkoiset lenkkarit. Käy suihkussa hyvällä tuulella ollessaan noin kerran viikossa ja todennäköisesti unohtaa dödönsä. Näitä löytää lähes mitä tahansa paitsi baareista, yleensä näkyvimmillään joko lukiossa (sillä ovat suhteellisen älykkäitä) tai jonkun ei-kristillisen kansanopiston tai kirjaston käytävillä. Yleensä viettävät aikaansa roolipelaten jossain pimeässä huoneessa ja heidän ajantajunsakin on täysin hukassa puhumattakaan todellisuudesta, joka katoaa viimeistään 22. ikävuoden jälkeen. Näiden lapsista tulee väistämättä samanlaisia, sillä nämä vetävät puoleensa vain niitä samanlaiset ulkonäkökriteerit omaavia naisia.

Ja miten sitten olla täyden kympin mies? Sehän on helppoa, seuraa vain tuntomerkkejä:

Täyden Kympin Mies eli Drop Dead Gorgeous eli Übermies:
Yleensä yli 180-senttinen, näkyviä lihaksia omaava (ei kuitenkaan paksuniska), yleensä sinisilmäinen ja tummatukkainen mies, jonka kylpyhuoneen kaapista löytyy kaikkea laastareista neljän eri lajin partaveteen ja varahammasharjoihin. Tämä mies pukeutuu hyvin trendikkäästi ja yleensä pukuun ainakin työaikana. Tämän miehen vaatekaappia tutkiessaan törmää ainakin seuraaviin vaatemerkkeihin: Armani, Björn Borg, Iceberg, Valentino.. Tämä mies leikkauttaa hiuksensa paikkakunnan trendikampaamossa viimeisten tuulahduksien mukaisiksi monta kertaa vuodessa. Hän odottaa naiseltaan samaa ja katsookin vain kriteereihinsä mahtuvia ehdokkaita. Hän viihtyy yleensä paikkakuntansa pintaliitoklubilla ja käy paikkakunnan varmasti kalleimmalla saunoin ja hierojin varustetulla kuntosalilla monta kertaa viikossa ja näyttää varmasti hyvältä rantalomakuvissa. Nämä eivät ole potentiaalista aviomiesainesta, mutta jokaisen tytön täytyy kokeilla ainakin kuukausi tätä elämänsä aikana. Siitä saa jo ihania valokuvia päiväkirjan väliin. Tämä mies ei ainoastaan näytä hyvältä ja pukeudu hyvin, vaan hän yleensä ajaa uudehkoa autoa, pelaa golfia, siemailee kaljan sijaan drinkkejä ja yllättää tyttöystävänsä ruusupuketilla ja vie ravintolaan pizzerian sijasta. Tätä miestä ei voi päästää juhlimaan yksinään, mutta tällaisen miehen jos saa alttarille voi väittää olevansa Drop Dead Gorgeous itsekin.

Huomatkaa myös ilmaisu "ajaa uudehkoa autoa", joka takuulla viiltää syvältä jokaista autolainaista bemarikuskia - ei mitään mainintaa merkistä, törkeää! Turha väittää siis, etteivätkö ylempitasoisetkin miehet saisi osaansa naisten julmuudesta.

Hirvikolari.

Älkää säikähtäkö, kaikki on kunnossa.

Mutta nytpä on sekin koettu, nimittäin hirvikolari. Tuuria oli mukana aika runsaasti, ihmisiin ei sattunut ja autokin selvisi yllättävän vähällä - hirveä sen sijaan käy sääliksi.

Ajoin pimeää, isohkoa tietä, jonkin matkaa toisen auton takana, joten en en voinut pitää pitkiä päällä. Tie oli pitkä ja suora, eikä säässä kään ollut valittamista, mutta yhtäkkiä nuorehko, mutta silti epämiellyttävän korkea hirvi oli edessä kymmenien metrien päässä. Ei siinä ehtinyt muuta, kuin lydä jarrut pohjaan ja karjaista puhelimeen "hirvi, vittu!". Tuuria oli siinä, että hirvi yritti kääntyä takaisin ja kaatui liukkaalla tiellä. Joten sen sijaan, että se olisi tullut tuulilasista sisään, ajoinkin sen yli.

Peltiä vääntyi ja muovi antoi periksi, mutta eniten kärsi hirviparka. Se raahautui etujalkojensa varassa metsään. Poliisit eivät edes yrittäneet lopettaa sitä pistooleillaan, vaan soittivat hirvimiehet paikalle. Toivon mukaan elukkaparka on jo paremmassa paikassa. Rahaa tulee kulumaan, mutta silti ei vituta yhtään. On ihan kiva olla kunnossa. Auton vauriot vaikuttaisivat olevan lähinnä kosmeettisia. Positiivisena voinee pitää sitäkin, ette ainakaan vielä ole keksinyt mitään, mistä syyttää itseään. Sen hirven väistämiseen ei ollut mitään mahdollisuuksia, sitä ei olisi voinut nähdä aiemmin, eikä sitä olisi voinut väistää edes epäinhimillisillä reaktioilla - luulenpa, että siinä luki minun nimeni.

Elokuvatietoutta.

Montako elokuvaa tunnistat: J.P's Movie Quiz

Oma tulos on pitkällisen mietinnän jälkeen 16 leffaa. Loput alkavatkin olla minun tiedoilla täysin toivottomia arvattavia. Numero 11 tosin jäi vaivaamaan, se on jollain hämärällä tavalla tutun oloinen, mutta en yhtään osaa arvata mikä.


Kun kerran elokuvista puhutaan, niin lainasin kirjastosta huvikseni pari käsikirjoitusopasta ja kirjan modernista suomalaisesta elokuvasta.

Screenwriting tricks of the trade on varsin mielenkiintoinen kirja. Käsikirjoitusoppaiden parasta antia on lukea siitä, kuinka toiset kokevat kirjoitusprosessin ja kuinka he luovat tarinansa. Olisi täysin turhaa kuvitella, että lukemalla kirjan, tai useampia, oppisi kirjoittamaan. Tricks of the trade muistuttaakin enemmän yhden miehen kertomusta omista kokemuksistaan, kuin jumalaista faktaa siitä, kuinka asiat pitäisi tehdä. Toisin kuin ensimmäinen koskaan käteeni poimima käsikirjoitusopas - jonka nimi on jo autuaasti unohtunut - jossa tarjoiltiin kaava jopa sille, mihin kohtaa sivua tärkeät juonenkäänteet tulisi sijoittaa. Siitä oppi lähinnä sen, mistä tv-elokuvien käsikirjoitukset tulevat.

Levottomat sukupolvet - uusin suomalainen elokuva sen sijaan on aiheuttanut huomattavasti enemmän päänsärkyä. Kappale suomalaisista nuorisoelokuvista lähenteli tahatonta koomisuutta - mikä ei tosin ole kokonana kirjoittajan syytä. Lähes jokainen käsitelty elokuva 80-luvulta 90-luvulle päättyi vähiten yhteiskuntakelpoisen päähenkilön "traagiseen kuolemaan", jota siihenastinen elokuva pohjusti. 90-luvulla kaavaa alkoivat sekoittaa nämä nykyisin niin tutu nuorisoelokuvat, joita kutsuttaisiin pornoksi, elleivät ne olisi valtion tukemaa taidetta. Silti kirjoittajan mielestä jokainen näistä elokuvista on uusia uria luova merkkiteos.

Käsittämättömin asia tässä keskinkertaisuuden ylistyksessä on Sairaan Kauniin Maailman saama erityinen suitsutus. Kertokaas, elänkö jotenkin suojatussa todellisuudessa, kun en edelleenkään pysty mitenkään näkemään kyseistä elokuvaa viiltävänä kuvauksena nykynuorisosta? Kriitikot ja tutkijat tuntuvat kuitenkin olevan vakuuttuneita kyseisen elokuvan todenmukaisuudesta. Olenko minä siis väärässä, vai onnistuuko koko suomen elokuvaälymystön todellisuudentajun hämärtäminen noin kolmellasadalla satunnaisesti sijoitellulla kirosanalla?

Päiväni kuluttajana.

Päivä kului kuluttajana. Kävin ilmoittautumassa työkkärin henkilöstövuokraukseen, tuskinpa sieltäkään töitä löytyy, mutta onpahan yritetty.

Hommasin autoon kaskon. Normialennusten lisäksi pienellä tinkimisellä irtosi 13% alennus hinnasta. Paljonkohan vakuutuksista irtoaisi maksimissaan alennuksia, jos oikeasti osaisi tinkiä?

Instrumentariumin alesta mukaan tarttui polarisoidut aurinkolasi, puoleen hintaan 30e. Silmäni kiittävät. Täytyy katsoa keväämmällä, josko noilla pärjää, vai pitäisikö satsata lisää rahaa. Mutta kerran polarisoituja laseja saa tuolla hinnalla, niitä ei ole mitään järkeä jättää kauppaan. Aurinkolasit on niitä harvoja asioita, joita suosittelen kaikille. Ainakin minun silmilläni polarisoidut aurinkolasit paransivat minun elämänlaatuani enemmän kuin 10 kilon painonpudostus.

Mutta asiakaspalvelupisteet veti kotiin Veikon Kone. Poikkesin kysymään mistä löytyisi Nokian huolto, mutta myymäläpäällikkö korjasikin puhelimen paikan päällä ja vieläpä ilmaiseksi. Kiitoksia vaan, kun seuraavan kerran tarvitsen elektroniikkaa, niin tiedän minne menen. Myönnettäköön, että vika ei ollut suuri, luulin puhelimen kärsineen enemmänkin putoilusta, mutta ainoastaan vibra oli irronnut ja poukkoili ympäri kuorta. Mutta tärkeintä on, että nyt puhelin toimii taas niin kuin kuuluukin. Kiitosta vaan.

Ja kun kuluttamisesta puhutaan, niin kirottua miten Applen uudet laitteet onnistuivat taas kerran olemaan kertakaikkisen haluttavia - jopa hinnaltaan.

Koulutie on hiljainen.

edit: Ruikutusta leikattu.

Tuntuu siltä, että en mitenkään saa asioita tehtyä ennen opiskeluajan loppua. Suurimman osan juu, mutta koska en tiedä kaikesta, minulla on inhottava tunne, että lopulta valmistumiseni jää kiinni 2 tai 3 opintoviikosta, joita en saa suoritettua ajoissa. Siksi tuntuukin siltä, että ehkä pitäisi luovuttaa suosiolla nyt. Jos valmistuminen jäisi kiinni kurssista tai kahdesta, niin se vitutuksen määrä olisi jotain aivan käsittämätöntä. Kymmenen viikkoa ja lopputyö sentään olisi jotenkin kelvollinen määrä.

Mutta mitä helvettiä minä sitten tekisin, jos olisin melkein tradenomi? Mitä muita vaihtoehtoja edes olisi? Ei kukaan ole koskaan vaivautunut selittämään asiaa - enkä minä ottamaan selvää. Miksi jumalauta ammattikorkeassa opiskelu on vähemmän vapaata kuin lukiossa? Jos lukiossa olisi puuttunut muutama kurssi, ne olisi saanut jotenkin järjestettyä, vaikka sitten seisomalla pää alaspäin katolla kaksi vuorokautta - nyt kaikki pitäisi hoitaa mahdollisimman kankeasti. Miksi helvetissä kukaan voi vaatia näkemään vaivaa opiskelun eteen, ei kukaan sellaiseen ole valmistanut. Perkele.

--
Mutta hommasin sentään Tampereen kirjastokortin tänään, joten tunnen oloni hieman kunniallisemmaksi kansalaiseksi.

If he's so weird, why is he wearing Nikes?

Aamulla herättyäni päätin, että mikäli saan siivottua ja hoidettua työharjoittelujuttuja loppuun, palkitsen itseni elokuvalla ja pizzalla. Kumma kyllä, sain jopa siivottua ja suunnitelma alkoi hajota käsiin vasta videovuokraamossa. Tiedätte varmaan sen turhautumisen tunteen, kun haluaa katsoa jotain, mutta valikoimista ei löydy yhtään mielenkiintoista elokuvaa jota et olisi nähnyt. Masentuneena siirryin nuuskimaan ensi-illasta poistuneita elokuvia, sillä vaikka tulisi valittua jotain kamalaa, kahden euron menetys sattuisi puolet vähemmän.

Lopulta silmiin osui vanha viholliseni, Ghost World. Joskus aikanaan kyseinen leffa tuntui hyppivän silmille jokaisesta alekorista, mutta ei koskaan vakuuttanut luopumaan rakkaista rahoista. Atson suosikkilistan rohkaisema kuitenkin päätin riskeerata vuokrarahojen verran. Nyt harmittaa. Jos aikanaan olisi uhrannut muutaman euron omaksi, komistaisi levy nyt omaa hyllyä - mutta ei.

Ghost World onnistui siis olemaan hyvin positiivinen yllätys. Hauska, pistävä ja varsin sympaattinen. Ja jos uskaltaudun sivuamaan blogistanian vanhoja kiistakapulatermejä, niin leffa oli myöskin hyvin ATM-myönteinen. Itse asiassa kutakuinkin kaikki päähenkilöt olivat totaalisen pihalla. Sitäpaitsi, voiko kukaan sisässään pientä nörtinpalasta kantava mies muuta kuin nauttia, kun Thora Birch nauraa rokkarinrentulle ja iskee päin YTM:iä repliikin "I just hate all these extroverted, obnoxious, pseudo-bohemian losers". Birch oli muutenkin mainio läpi elokuvan, kuten myös aina luotettava Steve Buscemi.

Mikä tärkeintä, tuo oli juuri sellainen elokuva, mitä tänä iltana tahdoinkin nähdä. Loistavaa.

Tuleva vuosi kuvina.

Kaikki merkit viittaisivat siihen, että kuluvasta vuodesta on tulossa mieletön elokuvavuosi.
Tulossa on kaksi(!) elokuvaa Tim Burtonilta. Charlie & The Chocolate Factory, jonka traileri on suorastaan hypnoottinen, sekä nukkeanimaatio Corpse Bride. Eivätkä stop-motion -animaatiot siihen lopu, vaan tulossa on myöskin Wallace & Gromit -elokuva Curse of the wererabbit.

Tuplat on tulossa myös Richard Kellyltä, joka voisi kuolla onnellisena miehenä jo siksi, että antoi maailmalle Donnie Darkon. Toinen elokuvista on Domino, jonka ohjaa Tony Scott. Southland Tales taasen on Kellyn itsensä kirjoittama ja ohjaama, öh, scifimusikaalikomedia. Southland Talesin webbisivut on taas hirveää multimediataidetta, mutta ne jättää auki ihan vain kuunnellakseen taustamusiikkia.

Vanhoista neroista Terry Gilliamilta on tulossa elokuva Grimmin veljeksistä. Ilmeisesti Terry itse angstaa taas rankemman kerran elokuvan paskuutta, joten eiköhän ole lupa odottaa vähintään pientä klassikkoa.

Paljon enemmän huolestuttaa Linnunradan Käsikirja Liftareille. Jokainen niskakarva nousee pystyyn pelkästä ajatuksesta ja huutaa, kuinka lopputuloksen täytyy olla kamalaa paskaa. Ain't it cool newsin tyypit ovat kuitenkin vakuuttuneita tuottajan innokkuudesta ja Alan Rickmanin valinta Marvinin ääneksi osoittaa jonkin sortin aivotoimintaa... Mutta paska se on kumminkin.

Sin Cityn traileri tuntuu saaneen jokaisen sarjakuvaharrastajan laukeamaan housuihinsa ja kieltämättä se näyttää hienolta, vaikka en ruutuakaan ole alkuperäismateriaalia lukenut.

Mätkeosastolla on vuorossa tietysti uusi Star Wars, josta ei enää jaksa innostua vaikka kuinka haluaisi. Sekä King Kong, josta voisi innostua, vaikka alkupeärinen ei lähellä sydäntä olekaan - Jackson kuitenkin on niitä tyyppejä, joilla ei ole tapana tehdä huonoja elokuvia. Batman Begins sekin alkaa vaikuttaa mielenkiintoiselta, onhan siinä tällä kertaa osaava ohjaaja ja varsin pakkomielteisesn kuuloisesti työhönsä suhtautuva tähti - toisaalta, Batman & Robinin käsikirjoittaja voitti Oscarin ja ohjaajaakin voisi pitää vähintään ammattitaitoisena...

Hermoja raastavin odotettava on kuitenkin Ender's Game, joka perustuu Orson Scott Cardin kirjoittamaan, jokaisen taktisen avaruustaistelun ystävän suosikkikirjaan. Käsikirjoituksesta vastaa Card itse ja ohjaajaksi on napattu Wolfgang Petersen. Mies, joka ohjasi Das Bootin on ehkäpä paras mahdollinen ohjaaja tälle elokuvalle. Mutta. Troy oli täyttä sontaa, eivätkä miehen muutkaan uudet tuotokset kovin paljoa korkeammalle ravintoketjussa nouse. Vanhan hyvän mallin Petersen ja tiedossa on mestariteos, uuden tuulin Petersen ja tuloksena on tuplasti hukattu mahdollisuus.

Niin monia tapoja kuolla ja vain yksi elämä...

Sattuipa vastaan sivu, jossa listataan todennäköisyyksiä kuolintapoja keskivertoamerikkalaiselle.
Keskivertoamerikkalaisen on todennäköisempää kuolla valtion teloittamana (1/58,618) kuin tornadon uhrina (1/60,000). Ötökkäkammoisen mielestä yllättävää on, että myrkyllisen eläimen puremaan kuoleminen on vielä epätodennäköisempää (1/100,000).

Vaikka Suomea pidetään myrkyllisten eläinten vähyyden suhteen lähes paratiisina, niin suhteessa asiat ovat täällä huonommin, kyykäärmeen puremaan kuoleminen on jonkin verran todennäköisempää, kuin teloitetuksi joutuminen. Vaikka Tony Halmeen äänivyöry viime eduskuntavaaleissa kallistikin todennäköisyyksien vaakaa teloituskuoleman hyväksi.

--

Mitä elämään tulee, niin minun elämäni tällä viikolla on koostunut hyvin pitkälti nukkumisesta ja ruutujen tuijottamisesta. Flunssa on rasittava asia.

Uusi vuosi.

Vuodenvaihde sujui varsin mukavasti viime aamuyölle saakka. Nyt fiilikset ei ole kovinkaan positiiviset. Onnistuin jättämään sormeni auton oven väliin, jonka jälkeen huusin. Ei se mitään, mutta sen jälkeen huusin ystävälleni, ilman että tämä olisi ansainnut sitä. Joten nyt sormeni ovat kipeät ja olen loukannut ystäviäni ilmeisen pahasti. Lisäksi olen kipeä.

Jos vuosi ei tästä parane, niin tästä tulee kurja vuosi minulle ja jokaiselle joka näitä tilityksiä erehtyy lukemaan. Jos jotain positiivista etsitään, niin näköjään minun sormet ei ihan hevillä murru. Se näyttää aika ilkeältä, kun näkee oven karmin taipuvan siksi, että se törmää omiin sormiin.