Neiti Mustakissa.

Kuka sanoo, etteivätkö valoisat kesäyötkin voisi olla aavemaisia.

Tein tänä yönä tasan kaksi jakovirhettä, mikä tässä rutiinilla alkaa olla jo aika paljon. Joka tapauksessa kummallakin kerralla ohitse käveli sama nahkatakkiin pukeutunut mustahiuksinen tyttö. Toisella kerralla tyttö katosi suoralta kadulta jonnekin, ennen kuin ehdin kulmalle katsomaan tämän perään. Aika heikot todisteet, mutta siinä tytössä oli jotain eteeristä. Olkoon hän siis Neiti Mustakissa, pienten harmien tuoja.

Henkilökohtaisen asiakaspalvelun pojan kosto.

Soitin aiemmin illalla erään kansainvälisen ja varsin kovatasoisen hosting-palveluntarjoajan helpdeskiin, koska siellä hostatulla sivustolla oli mysteerisiä ongelmia - ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, muuten.

Puhelimeen vastattiin "höääää".

Jos käytetään modernia ilmaisua, niin olin tässä vaiheessa 'niinku wtf lol'. Olin aika ihmeissäni, koska niinä harvoina kertoina kuin olen joutunut turvautumaan helpdeskiin, niin sieltä ollaan vastattu hyvin asiallisesti ja hoidettu kaikki ongelmat pikaisesti. Ja nyt sieltä vastataan "höääää". Mitäpä siihen voisi muuta todeta kun "anteeksi?".

Sitten minua kutsuttiin nimeltä, hieman hämmästyneellä äänensävyllä.

Tässä vaiheessa tajusin tehdä pienen yhteenlaskun. Wanha kaverini ajalta Pentium ja modeemi on kyseisessä firmassa töissä. Helldeskin puhelut välitetään päivystävälle säätäjälle. Mysteeri alkaa ratketa. Tässä vaiheessa on minun vuoroni todeta kaverin nimi hämmentyneellä äänensävyllä.

"Juu, minne sä nyt soitat?"

"Helpdeskiin"

Näin ratkesi tämäkin mysteeri, puhelu kääntyi kaverin kännykkään, joka näki minun numeron ja vastasi normaaliin tyyliinsä. Mutta ei se mitään, ongelma ratkesi (ainakin väliaikaisesti) nopeasti ja palvelu oli ainakin henkilökohtaista. Mutta mielenkiintoinen hämmennyksen hetki aamuksi.

HC sosiaalipornoa.

Mielenkiintoinen palvelu, 100 viimeisintä pelastustoimen tehtävää Suomessa, puolen tunnin viiveellä. Keuruulla palaa talo, toivottavasti ei kenenkään tutun.

Meemillä heitetty.

Atso haastoi meemiin, joten vastaillaanpa.

1. Montako elokuvaa omistat DVD/VHS:nä?

DVD:llä löytyy 47 nimikettä, joista tosin vain nelisenkymmentä on elokuvia. VHS:iä löytyy muutama kymmenen.

2. Minkä elokuvan ostit viimeksi?

Irkkukomedia Intermissionin. Sen jälkeen tosin on tullut ostettua Simpsoneiden Treehouse of horror -kokoelma, joka oli halpa ja surkea pikku rahastuspaketti, mutta sisälsi niin monta loistavaa jaksoa, ettei sitä malttanut hyllyyn jättää. Katu-uskottava keräilijä olisi tosin ostanut kausipaketit.

3. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

Star Wars Episode 3: Revenge of the Sith.

4. Nimeä viisi elokuvaa, joita katsot usein

Donnie Darko, Aliens, Blues Brothers, Fight Club ja Memphis Belle (jota tosin tuli katsottua puhki vuosia sitten).

5. Nimeä viisi ihmistä, jotka nakitat tekemään tämän!

Periaatteesta kieltäydyn osallistumaan kiertokirjemäiseen toimintaan. Eli toisin sanottua kaikki joiden vastaukset kiinostavat on jo tehneet tai nakitettu tekemään tämä.

Star Wars Episode III: Revenge of the Shit.

Paskahan se oli, mutta ei sitä oikein osaa silti vihata.

Viikon päästä tästä elokuvasta on sanottu kaikki sanomisen arvoinen, joten yritän olla lyhytsanainen: Hayden Christiansen ei edelleenkään osaa näytellä. Lucas ei vieläkään muista kuinka elokuvia kirjoitetaan. Ja tehostepuolen pojat ovat varmasti vetäneet viimeiset viisi vuotta litran piriä päivässä saadakseen kaiken ajoissa valmiiksi. Erityiskehut kuitenkin dialogista, harva nykykomedia naurattaa niin paljon, kuin Lucaksen yritykset romantiikan parissa. Anakin Skywalker on ehkäpä maailman pökkelöin pelimies, eikä muutenkaan vaikuta vajan terävimmältä työkalulta. Muutkaan suuret tunteet eivät kyllä suju paljoakaan paremmin. Onneksi pahisten repliikit on napattu lähes suoraan Republikaanien puheista. Voisi melkein kuvitella, että George ei oikein pitäisi kaimastaan.

Kuin kissaa kävelyttäisi.

Sellaista se on, esseiden kirjoittaminen. Olen nyt viimeiset pari viikkoa tuskaillut koulutöiden kanssa, oli kirjoitettavana toistakymmentä sivua esseitä ja opintopäiväkirja. Kirjoittaminen oli yhtä tuskaa, asiaa ei tuntunut millään riittävän täyttämään sivumäärää.

Esseistä.
En ole koskaan muuten pitänyt tavasta määrätä esseen laajuutta asettamalla kiinteä sivumäärä. Asiaa on tietyn verran ja sen sanomiseen menee tietty määrä sivuja. Piste. Sen jälkeen esseen sivumäärästä on yleensä jonkin verran täyttämättä ja lopputila täytetään jaarittelemassa, lisäämällä turhia välisanoja ja toistamalla itsestäänselvyyksiä. Kun tätä on jatkettu läpi lukion ja yliopiston, siirrytään itse kirjoittamaan oppimateriaalia ja kohta meillä onkin kirja, jossa kymmenen sivun esseen materiaali on venytetty sadalle sivulle - ja tämä oli lukemistani sisäisen yrittäjyyden oppaista se hyvä. Huonossa oli todennäköisesti sama ongelma, mutta teksti oli niin kankeaa ja tylsäksi steriloitua, ettei sen sisältöä saanut revittyä irti edes hohtimilla.

Kissoista.
Esseekirjoittamisen ja kissojen kävelyttämisen yhtäläisyydet huomasin, kun olin kaverin kanssa kävelyttämässä tämän kissaa. Jääräpäisempää oranssia eläintä tuskin löytyy, ellei joku maalaa maanisdepressiivistä aasia tiikeriksi ja yritä saada sitä mukaansa diskoon bilettämään.

Mutta, siinä sitä oltiin, mies ja nainen, hihna ja hihnassa pieni pörröinen eläin. Hetken aivot kieltäytyivät hyväksymästä sitä, että sinä itse olet kuvan mies - eläinten ulkoiluttajathan ovat Niitä Muita. Niillä on yhteinen vuokrakaksio, asuntosäästötili Nordeassa ja sukujuhlissa heidän luokseen johtaa jono mummoja, jotka kaikki kysyvät "milloinkas sitä jälkikasvua on tulossa?". Sitten, yhtäkkiä, farmarivolvot alkavat vaikuttaa automuotoilun suurimmilta saavutuksilta, tilaa löytyy lastenrattaille ja ovathan ne oikeastaan aika nuorekkaan sporttisia. Jos vielä löytäisi kohtuuhintaisen rivitalonpätkän Pirkkalasta niin...

Sitten kissa pysähtyy. Ei siis pysähdy siinä merkityksessä, kuin lapsi ennen suojatietä, vaan pysähtyy niin kuin liimattu kilpikonna pysähtyy tiiliseinään. Jos ihmissilmä olisi tarpeeksi nopea havaitsemaan häilyviä kvantti-ilmiöitä, voisi huomata kuinka se lakkaa olemasta kissa ja muuttuu oranssiksi, karvaiseksi, betoniporsaaksi. Kaikki rippeet porvariston hillitystä charmista - keskiluokkaisista harhakuvitelmista - katoaa, kun huomaat joutuneesi keskelle lajienvälistä valtataistelua. Yksi työntää kissaa takaapäin samalla, kun toinen kiskoo talutushihnaa ja tajuat, että edes farmarivolvo ei saa enää tässä tilanteessa ketään näyttämään aikuiselta ja vastuuntuntoiselta. Eikä kissan vauhti siltikään missään vaiheessa ylitä mannerlaattojen keskituntivauhtia.

Olo tuntuu kuitenkin huojentuneelta, sillä keskiluokkaisuuden haamut katoavat kirkuen syvyyksiin joista tulivatkin. Jätämme suhteemme laadun määrittelemättä tarkemmin, etsimme sitä halpaa ullakkohuoneistoa vanhasta tehdasrakennuksesta, jota ei Suomesta löydy ja tämä eläinkin on aivan liian punainen kultaiseksi noutajaksi. Keskiluokkaisuus, sinä vanha kehno, meitä et vangitse tuulipukuun, me olemme villi ja hurja nuoriso!

Rotujenvälisen maailmansodan voitti muuten ihmiskunta - tai siis, tavallaan voitti. Periksi ei annettu ja aiottu lenkki tehtiin, vaikka puistossa kamikaze-varikset kävivät kimppuun. Aikaa siihen kyllä kului useampi tunti ja suurimmat siirtymät tapahtuivat kissa sylissä, mutta kyllä se pentele lopulta kävelikin.

Viikon onnettomuudet.

Tulin juuri töistä kotiin ja totesin, että netti ei toimi. No, sitä sattuu, joten boottasin koneen, tarkastin verkkopiuhan ja kirosin mielessäni wlannetin käyttökatkoja, kun mikään ei auttanut. No, ajattelin kuitenkin vilkaista onko edes päätteessä mitään eloa ja no, syy toimimattomuuteen löytyi. Seinältä oli pudonnut taulu, joka oli osunut alla olleeseen pistorasiaan, jossa oli kiinni päätteen virtajohto ja puhelinjohto. Tämän seurauksena pistorasia oli hajonnut kappaleiksi ja pistokkeet irronneet. Ei ihme jos netti ei toiminut.

Nyt sitten pääte on kytketty epämääräisistä paloista kasattuun pistorasiaan. Ei täällä mitään addikteja olla, ehei.

--
Paremman onnen puolelta voisi taas kertoilla roskisdyykkauksen iloista. Tällä viikolla roskista on löytynyt toimiva tietokone (vanha Pentium se vain on, mutta kovoa on sentään käyttökelpoiset 5 gigaa, joten osaako joku suositella kevyttä linux-distroa?) ja uudehko Anttilan matto. Nämä kumpikin täysin minimaalisella etsinnällä, oikeastaan ne löysivät minut ja huusivat "saadaaks me tulla sun kaa kotii?". Ja minähän en tunnetusti osaa kieltäytyä ilmaisesta tavarasta, joten ne pääsivät hellään ja rakastavaan kotiin. Tuo oli muuten hienovarainen vihjaus, että tavaraa saa tarjota ihan suoraankin. Esimerkiksi kaikki alkuperäisiä pentiumeja uudempi tietokonerauta kelpaa, jos nyt joku Tamperelainen blogaajakollega moisesta haluaisi päästä eroon. Niin ja sisustuslehdet, tai 70- ja 80-lukujen pornolehdet.

Mitähän minustakin voisi harrastusten perusteella päätellä...

Aurinkoista rakkautta.

Aurinkoisten rakkaudentäyteisten ajatusten kunniaksi linkkivinkki: The Perry Bible Fellowship

Doctor Who (2005)

Olen viime aikoina tuskaillut parinkymmenen kirjoittamista odottavan esseesivun kanssa ja kun en niitä ole saanut tehtyä, ei omatunto ole antanut nautiskella kirjoittamalla blogiinkaan. Nyt seitsemän sivun essee sisäisestä ja ulkoisesta yrittäjyydestä alkaa olla kirjoittamista vailla (eli tiedän suunnilleen mitä haluan sanoa ja miten sanon, muistiinpanot vain pitäisi muuttaa sujuvaksi suomen kieleksi) ajattelin sallia pienen scifinkehuntatuokion.

Doctor Who on scifisarja jota on briteille turha esitellä. Suomalaisille se on tuttu lähinnä meiltä ohi menevistä brittisarjojen pop-kulttuuriviittauksista. Kyseessä on BBC:n tuottama scifisarja, jota tuotettiin yhtäjaksoisesti vuodesta 1963 vuoteen 1989. Alunperin sarjan oli tarkoitus opettaa lapsia viihteen varjolla. Ajassa ja avaruudessa matkustava muukalainen, joka tunnettiin ainoastaan "Tohtorina", seikkaili maapallon menneisyydessä kuin kaikaisessa avaruudessa historian ja tieteen ihmeiden keskellä. Opettavuus kuitenkin karisi pian, vaikka konsepti pysyikin samana. Lapset rakastuivat sarjaan, eikä rakkaus kadonnut minnekään iän karttuessa. Sarja kasvattikin kutakuinkin koko nykyisen brittiläisen kirjoittajasukupolven. Siksi Dalekkeihin ja puhelinkoppeihin riittääkin viittauksia vähintään joka toisessa tv-sarjassa - puhumattakaan viihdettä käsittelevistä lehdistä.

Tänä vuonna BBC palautti Doctor Whon tuotantoon. Uudesta sarjasta on vastuussa Queer as folkista (Nelosen mielestä 'Älä kerro äidille') ja The Second comingista vastannut Russell T. Davies. Käsikirjoittajista löytyy mm. hillittömän hauskan Couplingin ('Paritellen'), luonut Steven Moffat ja League of Gentlemenistä ('Herrasmiesliiga') tuttu Mark Gatiss. Tohtorina ensimmäisellä uudella kaudella nähdään Christopher Eccleston.

Tärkeintä kuiten on, että uusi sarja on monella tapaa parasta tv-scifiä vuosiin. Ensimmäiset jaksot ovat oikein mukavaa viihdettä aikuisellekin, vaikka kyseessä on edelleen pääasiallisesti lasten- ja nuortensarja. Tai näin siis ensimmäisten jaksojen kohdalla. Jo toinen jakso "The End of the world" on varsin mukavaa tv-scifiä Linnunradan käsikirjasta napattuine konsepteineen (se salittakoon, onhan Douglas Adams kuulunut alkuperäisen Doctor Whon kirjoittajakaartiin), mutta sarjan kovempia ja synkempiä puolia pehmitetään vaihtelevan tasoisessa huumorilla ja kirkkailla ja ystävällisen näköisillä efekteillä.

Sitten iskeekin sarjan kuudes jakso "Dalek". Poissa on edellisen jakson lapsellinen pieruhuumori ja tilalla ikkuna Tohtorin synkempään puoleen, joihin aiemmat jaksot ovat satunnaisesti viitanneet. Tämä "lastenohjelman" sankari on vihainen ja katkera, jopa itsetuhoinen. Ensimmäisten jaksoissa hämmentänyt typerä virnuilua ei enää erehdy luulemaan huonoksi näyttelyksi - Eccleston on juuri niin hyvä kuin voi odottaa, mutta Tohtori on maaninen, kokemuksiensa syvästi haavoittama persoona. Jakson vihollinen taas on yksinäinen ja epätoivoinen, säälittävä. Sekä pelottava, että peloissaan.

Fanit ovatkin ehtineet julistaa jakson kaikkien aikojen parhaaksi. Enkä ihmettele. Dalek ei häpeäisi itseään Lostin taikka The Prisonerin jaksojen joukossa. Orson Scott Card muuten väitti Lostia kaikkien aikojen parhaaksi scifisarjaksi - puolet ajattelevasta maailmasta sanoisi samaa Prisonerista. Tämä jakso on niin hyvä.

Nyt uskallan väittää, että briteissä kasvaa parhaillaan uusi scififanien sukupolvi. Tämä on sarja jota 10-vuotiaat pojat (ja mikseivät tytötkin) katsovat ja naureskelevat kevyempien jaksojen pieruhuumorille ja pelkäävät vakavampia jaksoja niin, kuin vain lapset osaavat tv-sarjaa pelätä. Kymmenen vuoden kuluttua he katsovat sarjan uusintoja nostalgisina ja näkevät niissä aivan uutta syvyyttä. Minulle se sarja oli Star Trek - Uusi sukupolvi. Jotenkin maailma tuntuu hieman paremmalta paikalta, kun tietää, että myös nykyiselle sukupolvelle on tarjolla sarja joka on tehty sydämellä ja järjellä.

Scifin ystävän taivas.

Ennakkovaroituksena kerrottakoon, että Torstaina scifin ystävillä on edessään todella hyvä tv-päivä. SubTV esittää 11.35 alkaen putkeen koko Futuraman loistavan neloskauden. Erityisesti suosittelen jaksoja Roswell (11.35), Iso Robotti (12.20), Maailmankaikkeus sisälläni (14.15, Bender jumalana, tätä älkäätte missatko!) ja Minne fani ei ole ennen astunut (15.50).

Illalla 21.00 nähdään Rakkautta & Anarkiaa -sarjassa kuluvan vuosituhannen paras elokuva Donnie Darko. Suosittelen tätä suorastaan polttavalla intohimolla jos yhtään erikoisemmat elokuvat uppoavat.