Suomalaisten elokuvien "suojaaminen piratismilta".

Kirjoitin aiemmin, että Elokuvasäätiö on myöntänyt rahaa elokuvien "suojaamiseen piratismia vastaan". Oletin, että kyse olisi rahan haaskauksesta kopiosuojaukseen. Olin optimisti.

Itse asiassa nämä rahat käytetään vertaisverkkojen häirintään. Ilmeisesti tämä tehdään käyttäen jonkin suomalaisfirman kehittämään järjestelmää, joka etsii elokuvan piraattikopioita verkoista ja pyrkii häiritsemään näiden piraattikopioiden jakoa.

(Firman nimeä ei mainuttu, mutta heitän villin veikkauksen, että kyseessä olisi Viralg. Joka ilmeisesti perustaa toimintansa sille, että se syytää verkkoihin korruptoituja kopioita, jolloin toimivan version lataaminen hankaloituu. Päivitetään nyt vielä, että konsensus tietotekniikkaihmisten piirissä on, että firman tekniikka toimii todistetusti Kazaassa, mutta ei softissa joita ihmiset nykyään käyttävät. Eli siis, tämäkin vaikuttaa tekniikalta, jonka pääasiallinen toiminto on siirtää valuuttaa sitä myyvän firman tilille.)

Tällaista tarttui siis korvaan Elma-hankkeen avajaisseminaarista tänään. Tarttui myöskin monta erittäin hyvää huomiota. Markus Selin puhui mm. siitä, kuinka tällä hetkellä elokuvien teatteri- ja dvd-levityksen välillä kuluvasta ajasta hyötyvät ammattipiraatit. Suurin osa elokuvan markkinointibudjetista poltetaan teatterilevitykseen. Leffa pyöriihetken ja sitten kestää useampi kuukausi, ennen kuin DVD tulee markkinoille. Piraatteja sen sijaan saa ensi-illasta asti.

Täytyy sanoa, että viime aikoina on saanut huomattavasti erilaisen kuvan elokuva-alan ihmisten käsityksistä, mitä pelkästään Slashdottia lukemalla. Kiinostusta ja halua uudistaa elokuvan levitys nykymaailmaan löytyy kyllä, mutta vanhoja tapoja ei muuteta tuosta vaan. Eikä varsinkaan, kun kukaan ei vielä osaa sanoa, että miten levitystä tarkalleen ottaen pitäisi uudistua.

Lienee kuitenkin selvää, että elokuva-ala ymmärtää sen verran rahan päälle, että se ei tule jääräpäisyyttään itseään tappamaan. Esimerkiksi hittisarja Lostia markkinoidaan varsin ennakkoluulottomasti, se on iTunes -verkkokaupan kiiltokuvapoju jaksojen nettimyynnille. Sen lisäksi mobiilimarkkinoille ryhdytään tuottamaan originaaleja minijaksoja. Lisäksi Lostin ensimmäisen kauden DVD-boxia myydään jo nyt varsin kilpailukykyiseen 40 euron hintaan.

Suomen katsotuin elokuva.

Reuters teki toisen jutun Star Wreckistä, sen nappasi niin Hesari, kuin muutama ulkomaalainen uutissaitti. Tästä innostuneena 12345:n Eki kysyi Star Wreckin ohjaaja, että miltä nyt tuntuu?

Kysymys on niin klassinen, että ansaitsee vastauksen. Ulkona märkää, kylmää ja kaikki äänet kaikuvat kuin koko maailma kärsisi krapulasta. Minä lähden tästä kohtapuoleen jakamaan lehtiä. Tiedä sitten, liekkö Aamulehti mahtaa kirjoittaa asiasta. Ensin pitäisi kirjoittaa synopsis eräästä ideasta, mutta minulla on jo valmiiksi kylmä. Sänky näyttää juuri nyt ihan helvetin lämpimältä ja houkuttelevalta, mutta sinne pääsee vasta läpimärkänä joskus seitsemän aikaan aamulla.

Onneksi iPodiin on ladata System of a Downia, ei tätä glamourin määrää muuten kestäisi.

Elämää seuraaville.

Tajusin juuri, että olen tässä unohtanut mainita parikint ärkeää seikkaa niille, jotka tämän blogin kautta minune lämääni seurailevat. Kirjoitusaktiivisuus ja itsesensuuri ovat tosin olleet keväästä lähtien sitä luokkaa, että ystävien on pitänyt tulla kuulumisia kyselemään, jos ovat halunneet kärryillä pysyä...

Mutta tosiaan, asunto-ongelmaan löytyi ratkaisu jo vähän aikaa sitten. Minä ja kämppikseni lisäännymme, kommuunoidumme ja muutamme kolmioon aivan Tampereen keskustaan. Joukkoomme pelastamme paluumuuttajan Turusta, joka kauniimman sukupuolen edustajana nostaa kämpän keskimääräistä viehättävyystasoa varsin huimasti. Päätös oli pikainen, mutta muutama testipäivä läheisissä tunnelmissa täällä kaksiossa viittaisi siihen, että pystymme elämään tappamatta toisiamme.

Kämpänmetsäsyssafarimme oli alkujaan varsin masentava. Isoja kämppiä ei ollut oikein missään vapaana, eikä niitä voitu luvata. Sentään Tampereen vuokra-asuntojen konttoritäti lupasi etsiä meille rauhallista taloa, kun olimme kerran pariskunta jolla on nuori lapsikin. Eli siis tämä minua vuotta nuorempi ja yli 190-senttinen pikku piltti.

Kämppä löytyi kuitenkin yksityiseltä sektorilta, kun näytössä meidät hurmasi isot ikkunat ja näkymät yli kattojen. Kävimme shakaalina kämpän kimppuun ja vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen aloimme pohtia, että miten keittiö olikaan itse asiassa varusteltu. No, tutulla on useamman vuoden kokemus samanlaisesta asumisjärjestelystä samassa talossa, niin kaippa siellä elämän perustarpeet täyttyvät.

Suoraan sanottuna kyllä toivon, että en lähiaikoina ehtisi hirveästi aikaa kotosalla viettämään. Ilmassa on kaikkea mielenkiintoista, mutta kukapa tulevaisuudesta tietäisi. Paitsi tietenkin sen, että tällaiset tulevaisuuden tapahtumat tulevat vaikuttamaan meihin tulevaisuudessa. Esimerkiksi se, että opinnäyteraporttini tuli bumerangina takaisin ja valmistumisen todennäköisyys romahti hyvin lähelle nollaa. Kaikki on nyt kiinni siitä saanko vielä lisää opiskeluaikaa, sillä nykyisellä aikataululla en ehdi raporttia korjaamaan.

Olkaa yliopistoihmiset onnellisia. Teille ei ole mikään häpeä olla kymmentä vuotta "melkein maisteri". Ammattikorkeasta taas ei jää käteen paskaakaan, jos ei ehdi kaikkea tehdä viidessä vuodessa.

Aja omaa etua.

Posti on juuri muuttanut vaatimuksiaan laatikoiden sijoittelusta. Nykyään pitää omakotitaloalueilla laatikot olla sijoiteltuna ryhmiin tien vierelle, ennen vaatimuksena oli, että ne ovat portilla. Aamulehti ei lähtenyt tähän mukaan, vaan pysytteli vanhassa. Näinollen tilaajat voivat käydä kylmänä talviaamuna hakemassa aamun lehden portinpielestä, eikä tarvitse liukastella ryhmälaatikolle.

Ihan ymmärrettävää.

Mutta sitten on näitä taloja, joiden ryhmälaatikot ovat ihan samassa paikkaa, kuin laatikot muutenkin. Jotkut poistavat vanhat laatikkonsa ja siirtyvät käyttämään pelkästään ryhmälaatikoita, mikä on mukavaa.

Sitten on näitä piintyneitä pihistäjiä, jotka haluavat kaiken mahdollisen hyödyn siitä, mitä mukavat. Kuten vaikkapa tapaus, jolla on laatikko pelkästään aamulehdelle 20 sentin päässä ryhmälaatikosta. Siis 20 sentin. Ainut on, että aamulehden laatikko on toisella puolella kivenlohkaretta, niin ettei sitä voi jakaa nopeasti auton ikkunasta. Pitää nousta autosta, kävellä laatikolle, laittaa lehti, kävellä autoon ja jatkaa matkaa. Se tarkoittaa 20 sekunttia yhden lehden jakamiseksi. Ryhmälaatikkoon sen jakaisi viidessä.

Ei kuulosta paljolta ei, mutta jos jokaisen yöllisen lehden jakoon kuluisi 15 sekunttia kauemmin, niin tarkoittaisi se sitä, että viimeinen tilaaja saisi lehtensä puolitoista tuntia myöhässä.

Olisi ihan oikeasti hauska tietää, että onko jollekin niin perkeleen tärkeää, ettei aamun lehteä hakiessa tarvitse ottaa yhtä ylimääräistä askelta, vai eivätkö ihmiset vain jaksa poistaa vanhoja laatikoita.

Verovarojen hyötykäyttöä.

Olettkeo muuten huomanneet - totta puhuen, en kyllä usko että olisitte - että Suomen elokuvasäätiö jakaa nykyään rahaa myöskin "elokuvan suojaukseen piratismia vastaan".

Toivon mukaan haukun väärää puuta ja rahat olisi pistetty vaikkapa lukkoihin, mutta pelkään pahoin, että tuo tarkoittaa kopiosuojausten tukemista. Suoraan sanottuna pistää vihaksi jos verorahoja kaadetaan kopiosuojauksia myyvien firmojen taskuihin. Katsokaas lapset, kun asia on niin, että kopiosuojaukset eivät toimi. Joten Elokuvasäätiö heitti viime tukipäätöksissään 16 tuhatta euroa kankkulan kaivoon. Tuotantoyhtiöt ovat toki huolissaan piratismista. Minun puolestani ne kyllä saavat tuhlata rahojaan vapaasti suojauksiin, joiden tehoa voisi verrata villissä lännessä kiertäneiden puoskareiden rohtoihin. Valtion ei kuitenkaan pitäisi moiseen alkaa rahoja syytämään.

Voisin vaikka lyödä vetoa, että kotimaisille elokuville kopiosuojauksen lisenssimaksu tulee kalliimmaksi kuin piratismista aiheutuneet tulonmenetykset.

Kello neljän ahdistus.

Huokaus. Palasin juuri Mindtrekin gaalasta ja sen jatkoilta. Taas ahdistaa.

Gaalassa tuli tavattua erinäisiä ihmisiä, myös koulun ylipomo kävi sanomassa pari kivaa sanaa projektista jota esittelin. Mistä muistui mieleen se, että opinnäytetyöraportistani puuttuu edelleen muutama sivu. Ja se olisi kai pitänyt palauttaa jo aikaa sitten.

Minusta tuntuu siis, että valmistuminen ei enää onnistu, kun opiskeluaika loppuu kesken. Se vituttaa ihan armottomasti. Sekä tuntuu varsin tyhmältä. Kuitenkin tässä nyt viime aikoina opiskella ei ole ehtinyt, kun alalta on tullut niin paljon käytännön harjoitusta. Niin eikö se sit kaada valmistumisen.

Tiedättekös, rajat opintoajoissa ovat ihan helvetin perseestä. Mitä helvettiä yhteiskunta hyötyy siitä, että minusta tulee kahta kurssia vaille tradenomi? Eli siis ammatiton pummi.

Stressi, kiire ja asunnonhakuilmoitus.

Blogin kirjoittaminen on taas jäänyt kovin vähälle unen kanssa. Kiirettä tuntuu riittävän loputtomiin, mutta mikään ei tunnu oikeasti etenevän. Nyt olen asettanut itselleni kouluhommien suhteen deadlinen tämän viikon loppuun. Jos se ei onnistu, niin en ehdi niitä enää tekemään.
Itse asiassa loppuryöraportti olisi pitäny vissiinkin palauttaa jo viime kuussa, mutta sen tekemiseen ei van kertakaikkiaan ole ollut aikaa. Nyt sitten olisi kaksi päivää aikaa kirjoittaa se. Sekä laatia fiktiivisen yrityksen liiketoimintasuunnitelma. Noiden jälkeen suorittamatta jää vielä verotuksen perusteet, mutta sen suhteen ei kai auta muuta, kuin toivoa parasta. En kyllä edelleenkään uskaltaisi pistää kovin suurta rahasummaa pantiksi valmistumiseni puolesta.

Ihan kuin stressiä ei riittäisi, niin vuokraisäntä ilmoitti ettei enää jatka vuokrasopimusta. Eli vuoden loppuun mennessä pitäisi jostain hommata uusi asunto.

Ajatuksena olisi etsiä vähän isompaa ja parempaa kimppakämppää kolmelle - tai useammalle - hengelle. Toivomuksena olisi neljä huonetta (tai asumiskelpoinen olohuone) ja mielellään oma sauna.

Jos siis satut tuntemaan tilavan Tamperelaisasunnon joka kaipaisi siistejä ja luotettavia vuokralaisia, niin vinkkejä otetaan ilolla vastaan.

Pienempiä asuntoja kysellään sitten joulukuussa epätoivon vimmalla, jos hyvää ei tässä kuussa löydy.